Lukio
Pirkkalan lukion yloppilasjuhlissa oli mukana historian lehtien havinaa, sillä paikalla oli lukion ensimmäisiä riemuylioppilaita.
Anni Korin yllättyi, kun kaverit kertoivat hänen ylioppilastuloksensa olevan Pirkkalan lukion paras – ”En olisi enempää laudatureja tarvinnutkaan”
Korinin ylioppilastodistuksessa komeilee neljä laudaturia ja kaksi eximiaa. Vähältä piti, ettei laudatureja olisi ollut enemmänkin.
Pirkkalan lukion ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat 50 vuotta sitten – Nyt osa heistä saapuu juhlimaan lakkiaisiin
Pirkkalan lukio saa tänä keväänä ensimmäiset riemuylioppilaansa.
Miksi ylioppilaiden määrä väheni Pirkkalassa huomattavasti edelliskeväistä? Rehtori kertoo
Pirkkalan lukiosta valmistuu tänä keväänä 65 ylioppilasta, kun vuosi sitten määrä oli 86.
Miksi ylioppilaiden määrä väheni Pirkkalassa huomattavasti edelliskeväistä? Rehtori kertoo Lue lisää
Tässä ovat Pirkkalan lukion ja Hatanpään lukion kevään ylioppilaat
Pirkkalan lukiosta valmistuu tänä keväänä 65 ylioppilasta ja Hatanpään lukiosta 69.
Tässä ovat Pirkkalan lukion ja Hatanpään lukion kevään ylioppilaat Lue lisää
Pirkkalassa jätettiin valtuustoaloite toisen asteen koulutuksen leikkauksia vastaan – ”Säästö on Pirkkalan näkökulmasta toteuttamiskelvoton”
Sosialidemokraatit vaativat, että kunnan on yritettävä vaikuttaa valtioon leikkausten peruuttamiseksi.
Kymmenet Pirkkalan lukiolaiset marssivat ulos koulusta vastalauseena hallituksen suunnitelmille – ”Koulutuksen ei pitäisi olla rahasta kiinni”
Lukiolaisten liiton järjestämälle ulosmarssille osallistui Pirkkalan lukiosta yli 40 opiskelijaa.
Kimallusta vaatteisiin ja pilkettä silmäkulmaan – Pirkkalan lukion vanhojen tansseissa ei unohdettu huumoria, katso kuvagalleria
Lukion toisen vuoden opiskelijat juhlivat arvokkaissa merkeissä.
”Läheisyys lämmittää” – Pirkkalan lukion abit varustautuivat hyytävään penkkaripäivään kerrospukeutumisella, katso kuvagalleria
Abiturientit juhlivat lukiotaipaleen päätöstä kovassa pakkasessa.
Pirkkalan lukiolaiset Jade Naapila ja Silja Ståhl sijalle 20 synkrotrampoliinin MM-kisoissa
"Taso maailmalla on todella kova, ja sen kyllä näki", Ståhl sanoo.