Uutiset
Järven jäätyminen ei uhkaa uuteen keskuspuhdistamoon liittyvän urakan aikatauluja.
Pirkkalan yrittäjäjuhlassa palkittiin onnistujat, mutta tilaisuus alkoi suru-uutisella: ”Vankka toive oli, että pidetään juhla kuten oli suunniteltu”
Pirkkalan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Hautamäki menehtyi kaksi päivää ennen juhlaa.
Risteilyalus ajoi karille Pyhäjärvellä perjantaina, matkustajat evakuoitiin Turrin venesatamaan – Hopealinjat: Syynä navigointivirhe
Matalikolle ajaneen aluksen kapteeni on Hopealinjojen mukaan kokenut tekijä, jolle risteilyreitti on tuttu yli 20 vuoden ajalta.
Partola kokee hämmästyttävän muutoksen – päätettäväksi tuleva yleiskaavaehdotus sisältää korttelin myös uimahallille
Tampere antoi lausunnossaan jo evästystä hyvien liikkumisväylien kaavoittamisesta uimahallin varalta.
Pirkkalainen 40 vuotta sitten: Nuolialan ala-asteen sosiaaliset tilat ovat kurjista kurjimmat – Opettajilla käytössä yksi ainoa WC
Lue, mistä Pirkkalassa puhuttiin vuonna 1983.
Pirkkala yhtenäistää varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja naapurikuntien kanssa – kahdelle laskutusryhmälle pieni korotus
Laskutusportaita yhdistetään siirryttäessä uuteen tietojärjestelmään.