Liikenne
Lukijalta: Puskiaisten liittymä ja tunnin juna repisivät Pirkkalan lopullisesti palasiksi
Pirkkalaisen lukija toivoo kunnanisille ja -äideille viisautta isoissa päätöksissä.
Kuuden ajoneuvon peräänajo Pirkkalan Partolan tuntumassa ruuhkautti aamuliikenteen torstaina – ”Tässä olisi ollut mahdollisuudet vielä suurempaan onnettomuuteen”, sanoo päivystävä palomestari
Peräänajo tapahtui moottoritiellä vähän ennen Pirkkahallin liittymää Tampereen suunnasta tulevilla kaistoilla.
Puskiaisten tiehanketta vastaan osoitetaan mieltä Lempäälässä lauantaina: ”Hölmöläisten oikaisu” – Järjestämässä Pirkkalan kunnanvaltuutettu
Mielenosoituksen taustalla on kaksi Vihreiden kansanedustajaehdokasta.
Pääkirjoitus: Ratikkapäätös tuo vipinää päättäjille – Pirkkala on tekemässä ratkaisevan valinnan raitiotien osalta jo kevättalvella
Toteutussuunnittelupäätös on aikataulutettu keväälle 2023, rakentamispäätös syksyyn 2024 ja rakentamisen aloitus vuoteen 2025.
Lukijalta: Pirkkalassa liikkuu lukuisia pimeitä pyöräilijöitä ja vastuuttomia autoilijoita – Entä miten suojateiden poistamisen muka pitäisi lisätä turvallisuutta?
Useimmiten törmään koiran kanssa lenkillä pimeisiin pyöräilijöihin, kertoo Pirkkalaisen lukija mielipidetekstissään.
Parkkipaikkakeskustelu käy kierroksilla Pirkkalassa – arkkitehti Santeri Kortelahti puoltaa uusien asuinalueiden parkkitilamitoitusta: ”Autoriippuvuudesta on päästävä irti vähän kerrallaan”
Osalla asunnonhankkijoita on saattanut olla jostakin syystä vääriä tietoja alueensa parkkipaikkamitoituksesta silloin, kun he ovat asunnon ostaneet.