Kuvataide
Juhlavuotta viettävältä taiteilijalta nähdään Galleria 2:ssa aivan uusia teoksia.
Paikallista muotihistoriaa, veistoksia ja taidekeramiikkaa luvassa Galleria 2:n kesässä
Pirkkalan kunnan galleriassa nähdään kesän aikana kolme näyttelyä.
Paikallista muotihistoriaa, veistoksia ja taidekeramiikkaa luvassa Galleria 2:n kesässä Lue lisää
Millainen kuvio syntyy perheen vuoden aikana syömistä kananluista? Maailma voi olla synkkä, mutta Pirkkalassa auenneen näyttelyn valokuvissa pilkahtelee myös toivo
Tummanpuhuvista aihevalinnoista huolimatta valokuvataitelijat Nina Huisman ja Mika Nykänen toivovat, että Pirkkalassa auennutta näyttelyä ei koettaisi synkäksi.
”Tumma tietoisuus ympäristön ja ihmisen kohtalosta” – Galleria 2:ssa aukeaa näyttely, jonka teemat ovat suuria
Mika Nykäsen ja Nina Huismanin teoksissa pohditaan, miten maa, vesi ja ilma muuttavat merkitystään ihmisen toiminnan seurauksena.
Hurjia irvistyksiä ja unelmointia – Nuoret tutkailevat erilaisia rooleja Pirkan opiston näyttelyssä
Aikuisten, lasten ja nuorten teoksia esitellään Galleria 2:ssa ensi viikosta alkaen.
”Rakastan kaikkea pehmeää” – värikäs Matilda Palmu tuo värikkään näyttelynsä Pirkkalaan
"Söpöjä juttuja" rakastavan Matilda Palmun tekstiilityöt ovat esillä Pirkkalan Galleria 2:ssa huhtikuun puoleenväliin saakka.
”Rakastan kaikkea pehmeää” – värikäs Matilda Palmu tuo värikkään näyttelynsä Pirkkalaan Lue lisää
”Kokosin näyttelyn kokemuksella ja intuitiolla – joskus juryttäjä saa vihapostiakin, kun otetaan tunteella”, sanoo Janne Laine
Pirkkalan kuvataideyhdistyksen taso sai ammattitaiteilijan hämmentymään.
Palkittu maalari-veistäjä ja tv:stä tuttu muotisuunnittelija tähdittävät Pirkkalan taidevuotta – Galleria 2 tunnetaan alalla kovatasoisena
Sana gallerian ammattimaisesta profiilista on kiirinyt taiteilijoiden keskuudessa, arvioi kunnan kulttuurituottaja Anu Muurinen.
”Kummitus” ilmestyi Sanni Saaren kameraan – ”Tätä kuvaa on mahdotonta luoda uudestaan”
"Ensimmäinen reaktioni oli, että sen täytyi olla kummitus", muistelee Sanni Saari Galleria 2:ssa nähtävän valokuvan syntyä.
”Kummitus” ilmestyi Sanni Saaren kameraan – ”Tätä kuvaa on mahdotonta luoda uudestaan” Lue lisää