Pirkkalainen kertoi jo toukokuussa, että Tampereen seudun ja valtion välisissä ns. MAL-neuvotteluissa (maankäytön, asumisen ja liikenteen neuvottelut) on käynyt ilmi, että seudun raitiotien laajentumishankkeen odottamaa täysimääräistä valtionosuuspottia ei ehkä olekaan tiedossa.
Seudulla oli jo alustavasti tuumittu, mille osuuksille Pirkkalan ja Linnainmaan välille rahaa ensin suunnattaisiin, mikäli koko hankkeen toteutus kerralla ei olisikaan mahdollista.
Pirkkalassa oltiin alkukesästä vielä positiivisia siinä suhteessa, että kiskot kyllä tulisivat Suupalle ja vaiheistusta voisi olla ehkä Linnainmaan päässä, mikäli rahaa ei riittäisi koko osuudelle. Pirkkalan päättäjien enemmistöhän on ollut ainakin hiljaisesti sillä kannalla, että hanke on Pirkkalalle hyväksi ja ratikka on syytä tehdä heti Suupalle asti. Toki soraääniäkin on kuultu.
Viimeisin tieto heinäkuulta Pirkkalan pormestarin suulla kerrottuna kuitenkin on, että rakentamisen ns. vaiheistus koskisikin todennäköisesti juuri Pirkkalan päätä. Kiskot voisivat tulla esimerkiksi vain Pakkalankulmalle asti ja keskusta Suuppa saisi odottaa tulevia vuosia.
Bussi- ja ratikkaliikenteen yhdistäminen Partola-Pakkalankulma -vaihtoehdossa olisi sekin oma souvinsa.
Pormestarin mukaan neuvottelut kuntien ja valtion välillä ovat vielä kesken, joten ehkä muunkinlainen tulema on vielä mahdollinen.
Kun Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen on määrä tehdä päätös ratikan rakentamisesta lokakuussa, on ratikkasyksystä tulossa nyt tapahtumarikas.
Sitäkin voidaan pohtia, onko valtionosuuksien niukkuuden taustalla valtion rahapulan lisäksi myös poliittisia syitä, nihkeys raideliikennettä kohtaan.