Ville Merisen edustama kansa ei löydy kotikunnasta, vaan somesta

Merinen on uuden ajan poliitikko, jonka edustama kansa löytyy kotikunnan tai -maakunnan sijaan sosiaalisesta mediasta.

Ville Merinen jätti Pirkkalan maisemat taakseen. Merinen kuvattiin Pirkkalassa huhtikuussa 2023, kun hänet oli juuri valittu kansanedustajaksi. Kuva: Anna Haapavaara
PIRKKALA sai pitkästä aikaa oman kansanedustajan, kun Ville Merinen (sd.) nousi äänivyöryllä eduskuntaan keväällä 2023. Vajaata kahta vuotta myöhemmin Pirkkala menetti edustajansa, kun Merisen uutisoitiin toissa viikolla muuttaneen Helsinkiin.

Merisen kertoma syy muutolle on ymmärrettävä. Pienen lapsen isä haluaa viettää enemmän aikaa perheen kanssa, ja työssäkäynti eduskuntatalolla Helsingissä on rohmunnut yhteisestä arjesta Pirkkalassa ison siivun. Nyt perhe asettuu samaan kaupunkiin.

Pirkkalalaiselle kuntapolitiikalle Merisen lähtö ei ole menetys. Hän ei ole ollut kuntapolitiikassa mukana täällä tai muualla ennen kansanedustajaksi pääsemistään, eikä häneltä ole kuultu paikallisia kannanottoja myöskään omimmalla alustallaan eli sosiaalisessa mediassa.

Samalla viikolla, kun hänen muutostaan uutisoitiin, Merinen vieraili Levyraadissa kehumassa ”voimaannuttavaa” brittipunkkia.

Pirkanmaan aluevaaleihin Merinen oli jo ehtinyt ilmoittautua, ja Pirkkalan demarit tiedotti joulukuussa hänen harkitsevan ehdokkuutta Pirkkalan kuntavaaleissa. Vaikuttaa siis siltä, että lopullinen muuttopäätös syntyi nopeasti. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, millaisia nuorten mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita Merinen olisi löytänyt Pirkkalassa ajettavaksi. Nyt hän pääsee parantamaan demarien kannatusta kuntavaaleissa Helsingissä.

PIRKKALAINEN-LEHTI ei ole tavoittanut Meristä haastatteluihin hänen aloitettuaan kansanedustajana, eikä hän vastannut myöskään haastattelupyyntöihimme poismuuttoonsa liittyen. Tämä on sääli hänen paikallisten kannattajiensa kannalta: viime vuoden eurovaaleissa Merinen oli Pirkkalassa kolmanneksi suosituin ehdokas.

Some-julkkiksena Merinen on uuden ajan poliitikko, jonka edustama kansa löytyy kotikunnan tai -maakunnan sijaan sosiaalisesta mediasta ja podcast-palveluista. Samalla viikolla, kun hänen muutostaan uutisoitiin, Merinen vieraili Levyraadissa kehumassa ”voimaannuttavaa” brittipunkkia.

Lue myös: Ville Merisen kansanedustajuus ei tullut yllätyksenä hänelle itselleen: ”Tiesin, että viestini tavoittaa paljon ihmisiä, kun laitan videon someen pyörimään”