Kunta kiinnostaa työnantajana – Oikea hakija oikeaan paikkaan

TÄMÄN viikon painetun Pirkkalaisen sivulla 5 kerrotaan valtuuston hyväksymästä henkilöstökertomuksesta, jonka mukaan jokaista Pirkkalan kunnan avointa työpaikkaa hakee parikymmentä henkilöä. Valtaosa mielenkiinnosta oletettavasti selittyy kunnan pyrkimyksellä nostaa profiiliaan työnhakijoiden silmissä. Osa hakijamäärästä selittynee kuitenkin myös työttömien työnhakijoiden velvollisuudella hakea tiettyä määrää työpaikkoja kuukaudessa. Vaikka työttömille työnhakijoille asetetun velvollisuuden taustan ymmärtäisikin, voi sen seuraus olla lähinnä molempia osapuolia työllistävä. Työtön saattaa päätyä hakemaan paikkoja, jotka eivät todellisuudessa kiinnosta ja Pirkkalan kunta kuten muutkin työnantajat päätyy tekemään rekrytointiin liittyvää työtä, joka ainakaan toivottavasti ei todellisuudessa johda sellaisen hakijan rekrytointiin, jota haettavana oleva tehtävä ei todella kiinnosta. Työnhaun surkein lopputulos on rahalla ja vaivalla väärään paikkaan palkattu väärä työntekijä.

Aito innostus ja motivaatio ovat asioita, joita mikään yläpuolelta asetettu velvollisuus ei varmasti herätä. Niin työttömien työnhakijoiden kuin työnantajienkin puolesta pitää toivoa, että työmarkkinoilla riittää haettavaksi paikkoja, joita hakija on todella motivoitunut hakemaan.