VIETIN toissa viikonlopun elämänpituisen harrastukseni pingiksen ja presidentinvaalien parissa.
Lauantaina järjestettiin Vuoreksessa isot kilpailut. Hallilta livahdin kesken päivän Pirkkalaan, missä presidenttiehdokas Mika Aaltola kertoili ajatuksiaan paikalliselle yleisölle Silmu-lukiolla.
Aaltolan vaalisanoman keskiössä on turvallisuus eli Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Aaltolan tilaisuudesta matkasin Vuorekseen, missä pingispallo vilkkui silmissä kahden päivän ajan.
Koin tiukan häviön Suomessa asuvan venäläisperheen taitavalle juniorilupaukselle. Ai että harmitti.
Kun saavuin kotiin illalla ja avasin tv:n rentoutuakseni uutisten parissa, ruudussa hyppelehti itäisen naapurimaamme presidentti pelaten pingistä Pietarin pormestarin nelinpeliparina! Se siitä rentoutumisesta.
Miten analysoisin noita julkaistuja kohufilmejä Vladimir Putinin ammoisesta Turun vapaa-ajanvierailusta? Tällainen Putin-spekulointihan on nykyisin kovin suosittua.
Ohjeeni on, että Putinille pallo kannattaa kannattaa sijoittaa kämmennurkkaan – venäläispelaajilla on usein vahva rystylyönti.
JÄTETÄÄN itäisen naapurin presidentti hetkeksi treenaamaan itsekseen käsittämättömiä kierteitään ja siirrytään Suomen tulossa oleviin mielenkiintoisiin presidentinvaaleihin.
En tiedä Mika Aaltolan rystylyönnistä, mutta mies selkeästi vetoaa tiettyyn kansanosaan vahvasti.
Pirkkalan tilaisuuden yleisöstä tein keittiöpsykologin päätelmiä ja mietin, että hän saa ääniä tietynhenkisiltä kokoomusta ja muita oikeistopuolueita äänestäneiltä ihmisiltä ja myös perussuomalaisten kannattajilta. Aaltolassa on ripaus lainsuojatonta, sillä hän tulee politiikan ulkopuolelta, vaikka onkin muutoin vankka perinteisen ulkopolitiikan, länsimaisen lakijärjestyksen ja jopa rautaa rajalle -linjan kannattaja. Hän voi myös herättää nukkuvia äänestäjiä.
Mielenkiintoista tilaisuudessa oli, että Aaltola kehotti yleisöä kuuntelemaan sydäntään ja omaa järkeään eikä uskomaan mediaa liikaa. Tämä on kiinnostavaa siksi, että presidenttiehdokas Mika Aaltola on käytännössä syntynyt A-studion kommentaattorin tuolissa.
Aaltolan taustajoukkojen vahva linkitys Pirkkalaan on lisämauste vaaleissa. Hänen tukiyhdistyksensä vetäjä Valtteri Vuorisalo on pirkkalalainen kokoomusvaltuutettu. Aaltolalle antavat tukensa hänen nettisivuillaan myös Pirkkalassa pitkään asunut hävittäjälentäjä Heikki Mansikka ja turvallisuuskouluttajana tunnettu Harri Gustafsberg Pereeltä.
PRESIDENTINVAALIT ovat mahdollisuus Suomelle.
Galluppien perusteella suosituimmat ehdokkaat juuri nyt ovat Pekka Haavisto, Alexander Stubb, Olli Rehn, Jussi Halla-aho ja Mika Aaltola.
Mukaan vaalikeskusteluihin saadaan myös tasapainottavaa kommentointia vasemmiston naisehdokkailta Li Anderssonilta ja Jutta Urpilaiselta.
Suomen kansalla on käsitykseni mukaan aika hyvä fiilis noista ehdokkaista ylipäätään – hiukan erilaista isoa linjaa heistä edustanee vain perussuomalaisten Halla-aho.
Voisiko vaaleilla olla jopa Suomen yhtenäisyyttä kasvattava vaikutus? Toivokaamme sitä.
Aaltolan sanoin, vastakkainasettelu ja riitely kyllästyttää jo monia suomalaisia.