SUOMALAISISTA sanotaan, että olemme lukukansaa. Näin oli ainakin takavuosikymmeninä. Vähäväkinen ja harvassa asuva kansa tarttui kirjaan, koska muuta seuraa ei aina ollut lähimaillakaan. Tai jos oli, kirja saattoi olla kuitenkin parempaa seuraa.
LUKUTAITO oli harvojen ja valittujen kyky aikojen alusta asti ennen kirjapainotaidon sekä koulu- ja kirjastolaitoksen kehittymistä Suomessa. Vaikka lukukykyisten määrä vähitellen vuosisatojen kuluessa kasvoi, kirja kädessä istuminen oli jonninjoutavaa kuvittelua kovassa elämässä, jossa kenen hyvänsä päivät saattoivat olla luetut milloin vain.
Siinä ajassa ei kannattanut olla kirjaviisas, jos osasi yhtään lukea tilanteita.
Ja jos osasi myös lukea rivien välistä, ymmärsi, että lukemisensa kannatti pitää vain itsellään.
JOS aiemmin lukemisen kaltainen vetelehtiminen uhkasi viedä aikaa oikeilta askareilta, nykyisin kirjallisuus joutuu kilpailemaan muiden vapaa-ajan rientojen kanssa. Enää ei lueta niin paljon ja kattavasti kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Etenkin poikien lukutaito heikkenee ja oppimistulokset laahaavat kauttaaltaan.
Ehkä olemme palaamassa aikaan, jolloin hyvä lukutaito on eliitin oikeus. Jotta niin ei kävisi, lukemisen profiilia kohotetaan monin tavoin. On Kirjan ja ruusun päivää ja lukurauhan päivää. Kouluissa on lukukampanjoita. Kirjafestareita pidetään sekä lukupiirejä. Kysy keneltä vaan, niin ruokapöydässäkin saisi kernaasti lukea vaikka kioskikirjallisuutta.
Lukemaan vedotaan monin tavoin: lukeminen kehittää ajattelua, se lisää empatiaa ja panee mielikuvituksen laukkaamaan. Kirjojen maailma tarjoaa eskapismia, kirjoista oppii, sanavarasto rikastuu ja keskittymisen kyky terävöityy uppoamalla opuksiin.
Lukemisella on vielä rahtunen kykyä nostattaa statustakin. Siksi kai jotkut kertovat lukevansa, vaikka he kuuntelevatkin kirjoja.
OLEN lukutoukka. Aina on kirja tai pari kesken.
Myös moni kirja on jäänyt kesken. Jos teksti ei ala vetämään ensimmäisen viiden sivun jälkeen, jätän kirjan lukematta. Sillä miksi käyttää aikaansa kirjaan, joka ei omaan makuun ole? Sellaisille kirjoille ei kannata uhrata hetkeäkään, koska huipputeoksia on jo julkaistu enemmän kuin elämäni aikana ehdin kuunaan lukea. Tietoisuus tästä on lukutoukalle traumaattista.
Sitä paitsi mestarillisia hengentuotteita syntyy koko ajan lisää. Ne täytyy vain löytää.
VIIMEISIMMÄKSI varasin kirjastosta teoksen J&B – kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta, joka kertoo Bitte Westerlundin sanoin hänen ja Jörn Donnerin pitkästä, mutta salaisuuksin verhotusta yhteiselosta.
En tietenkään vielä tiedä uutuudesta mitään. Odotukseni ovat kuitenkin korkealla. Jos ne eivät täyty ja vaikka kirja jäisi kesken, silti uskon, että lukeminen kannattaa aina.
