Peltikaton uusimiseen avustus on saattanut olla jopa yli 10 000 euroa, mutta monet avustuksista ovat alle kymppitonnin luokkaa.
– Kattojen korjauksiin avustusta saa helpommin, koska katto on tosi tärkeä kohta rakennuksessa, Räsänen huomauttaa.
Esimerkkinä tällaisista Räsänen nostaa nykyaikaiset peltikatot konesaumapeltikaton tilalle tai painekyllästetyn puun käyttämisen. Museovirasto avustaa ainoastaan perinteisten materiaalien käyttöä.
Uusia materiaaleja markkinoidaan Räsäsen mukaan laajasti. Jo julkisivumaalit ovat viidakko, jonka valikoimaan harva pystyy perehtymään. Siksi apuna ja tukena olisi tärkeä olla perinnetietoinen osaaja.
– Muutosten määrä ja laajuus on minimoitava. Paras ja halvin korjaus on tehdä vain tarpeellinen. Restauroinnin ja korjauksen tavoitteena on säilyttää myös rakennuksen alkuperäinen tai vanha materiaali. Poistamisen ja uusimisen asemesta vanhat rakenteet säilytetään tukemalla, vahvistamalla ja paikkaamalla, on Museovirasto linjannut.
Lisäksi ohjeissa todetaan, että korjauskelvottomaksi vaurioitunut rakennusosa on järkevä uusia samaa materiaalia ja työtapaa käyttäen. Puu paikataan puulla, tiili tiilellä, öljymaalaus öljymaalilla, kalkkirappaus kalkkirappauksella.
Anne Räsänen painottaa, että korjausten on aina perustuttava kuntoarvioon. Sen laatimiseen neuvoja voi kysyä alueen vastuumuseolta, Pirkanmaalla siis Vapriikista. Lähes jokaisesta vastuumuseosta löytyy korjausrakentamisen ja restauroinnin asiantuntijoita, joiden konsultointi on lisäksi ilmaista.
– Kuntoselvitys ja vauriokartoitus ovat sikäli hyvin tärkeitä, että hakemuksen arvioija näkee, kuinka kriittinen tilanne on, Räsänen lisää.
Kuntoarvioon kirjataan rakennuksen vauriot, mutta vaurion lisäksi on tärkeätä selvittää myös sen aiheuttaja. Ellei syytä poisteta, vaurio uusiutuu korjauksen jälkeen.
– Tyypillistä on, että savupiipun juuresta valuu vettä yläpohjaan ja eristeisiin. Ellei piipunjuurta korjata, se aiheuttaa vielä isompia vaurioita. Tai jos maaperä on kallellaan sokkeliin päin, ongelman voi korjata pienellä maanmuokkauksella. Itse asiassa monikin asia on melko helposti hoidettavissa, Räsänen muistuttaa.
RÄSÄNEN harmittelee, että tämän päivän materiaalit ovat aivan toista luokkaa kuin ennen. Esimerkiksi vanhan, rauhassa kasvaneen puun saatavuus on haasteellista. Ero nykyiseen pikakasvatettuun puulaatuun on huikea.
– Kun Venäjän rajat menivät kiinni, se on vaikuttanut eri puumateriaalien saantiin. Lehtikuusta pidetään kestävänä, mutta sen saatavuus on heikkoa, Räsänen sanoo.
Hankkeen rahoituksen on oltava valmiiksi neuvoteltuna ja suuruudeltaan riittävä. Avustukset ovat vain pieni porkkana ja lisä omarahoitukseen. Ne ovat enintään 40 prosenttia kokonaiskustannuksista 8 000 euroon asti ja sen ylittävältä osalta enää 25 prosenttia. Avustuksen enimmäissumma voi olla 30 000 euroa, joka on vain pieni osa urakasta esimerkiksi konesaumapeltikattoa uusittaessa.
Räsäsen mukaan ongelmana on, että häneen harvemmin otetaan yhteyttä korjauksen edetessä, jos tulee mutkia matkaan. Valvojan roolia ei aina hahmoteta riittävästi, ja sitten tulee hankalia tapauksia, jollei ole korjattu kuten suunnitelmassa oli. Pahimmassa tapauksessa joitakin työvaiheita ei hyväksytä ja avustus, joka maksetaan muutenkin vasta toimenpiteen valmistuttua, evätään.
Museoviraston avustuksen vaihtoehtona on kotitalousvähennys, jonka ehdot kuitenkin ovat heikentyneet koko ajan, eikä molempia tukimuotoja edes samaan tarkoitukseen myönnetä.
Itsekin Räsänen lähtee tarvittaessa paikan päälle kohteisiin, näitä käyntejä tulee suunnilleen joka viikko.
Toimenpiteitä asian eteen kuten tarjouspyyntöjä voi toki tehdä jo avustushakemuksen jätettyään, mutta ennen hakemuksen jättämistä hankittuja materiaaleja ei hyväksytä kokonaissummaan.
Toisaalta vanhojen rakennusten historiaan peilaten kuukausi on mitätön aika.
– Jos omistaa historiallisen arvokohteen, oletan omistajan perehtyneen siihen, miten sen saa säilymään. Johdonmukainen suunnittelu korjauksiin kiireellisyyden mukaan vuosittain, mikä on avustusten myöntäjän kannalta järkevämpi kuin remontoida kaikki kerralla. Pitäisi lähteä miettimään pitkällä aikavälillä, mitä minäkin vuonna kannattaa korjata, onko se katto vai ikkunat, Räsänen sanoo.
Hän jatkaa, että taloa pitää jatkuvasti huoltaa ja ylläpitää.
– Herkästi kuvitellaan, että kun on remontoitu, ei tarvitse vuosikausiin tehdä mitään. Mikä tahansa talo vaatii jokavuotista hoitoa ja ylläpitoa sekä jatkuvaa seurantaa, jotta pysyisi selvillä, mitä ja ennen kaikkea miksi pitää jotakin kohtaa korjata.
– Vastuumuseosta kannattaa myös aina kysyä, miten voi parantaa mahdollisuuksia avustuksen saantiin. Vaikkei ensimmäisellä kerralla rahaa tulisi, hyvää hakemuspohjaa voi aina täydentää, Hämeen kaupunginmuseon restaurointiasiantuntija kannustaa.
Museoviraston avustusten hakuajaksi tälle vuodelle on vahvistettu 10.3.–7.4.2025. Myös ely-keskukset myöntävät avustuksia rakennusperinteen säilyttämiseen hyvin samansuuntaisin ehdoin, mutta siellä hakuaika oli loppuvuodesta.
”Ei uhka, vaan mahdollisuus, joka pitää kaidalla tiellä remonteissa”
– Ehdottomasti mahdollisuus! Museoviraston avustukset pitävät vanhan talon remontoijan kaidalla tiellä, ettei sorruta vääriin materiaaleihin ja työtapoihin. Rautakaupat mainostavat jos vaikka mitä ja neuvojia riittää, mutta kaikki neuvot, joita tulee, on hyvä aina kyseenalaistaa.
Näin sanoo kulttuurihistoriallisesti arvokasta Tunkelon Isotaloa Orivedellä 1990-luvun alusta entisöinyt Kirsti Kontio-Ollila, joka on saanut Museovirastolta tukea moniin eri työvaiheisiin.
– Ensin sain ikkunoiden kunnostukseen, seuraavaksi talon maalaukseen. Avustuskohteeksi on päässyt myös entinen jyväaitta, jonka lattia oli huonossa kunnossa. Sehän oli entisaikaan talon arvokkain rakennus, koska siellä säilytettiin siemenviljoja. Avustuksia on tullut vuosien varrella niin päärakennukseen kuin piharakennuksiin, hän toteaa.
– Kokonaan oma lukunsa oli päärakennusta vastapäätä sijaitseva kolmiosainen puotirakennus, jossa olivat erikseen jauho-, rauta ja lihapuoti. Siis eräänlainen oman aikansa ruokakaappi. Ennen kuin pakastimista mitään tiedettiin, siellä säilytettiin tosiaan jopa lihoja ja kalaa tiinuissa karkeassa suolassa, omistaja kuvailee.
– Siihen hain ja sain oikein kunnolla tukea, sillä tehtävää oli paljon. Perustus korjattiin ja eristettiin, katto tehtiin uusiksi, rakennus oikaistiin ja kengitettiin hirsiä, Kontio-Ollila luettelee.
Pohjoisseinällä aikanaan säilöttiin sahanpurujen alla järvestä nostettuja jäitä maidon jäähdytystä varten, ja tämä jäävarasto oli lahottanut seinää.
– Hakuprosessi toki aina teettää töitä. Pitää selvittää työvaiheet, raaka-aineet, budjetit ja tekijät. Onneksi sain apua vanhan korjauksen tuntijalta.
– Kysymyksessä oli perusmaalaus, eikä meillä ollut tietoa siitä, milloin talo oli viimeksi maalattu. Sen tiedon löysi arkkitehti Aimo Nissi, joka osallistui Markku Mattilan Tunkelossa vuonna 2003 järjestämälle dokumentointileirille.
Silloin Nissi mittauspiirsi talon pihanpuoleisen julkisivun. Vuosiluku 1928 oli kirjoitettu räystään alle, ja siitä löytyivät myös maalarien signeeraukset.
1870-luvulta peräisin oleva Tunkelon päärakennus ei ole suojelukohde, mutta yksi Oriveden viidestä valtakunnallisesti merkittävästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja näistä edelleen ainoa kokonaan asumiskäytössä oleva rakennus.
Usein kohteet ovat julkisia rakennuksia, vaikkapa kirkkoja, tai kuten Orivedellä koko Onnistaipaleen kylä samoin kuin Längelmäen kirkonkylä.
– Näissä kaikissa remonteissa tuli luotua sellaiset verkostot, että aina oli helppo kysyä ja jäljittää, mistä saa lisää tietoa. Eipä ainakaan tee virheitä.
– Kun tänne tulee vieraita, esittelen mielelläni taloa. Ennen kuin ehdin aloittaakaan, moni jo huudahtaa, että ei kai tämä ole suojeltu, silloinhan ei voi mitään tehdä! En jaa tätä ajatusta, sillä minulla on ollut onni saada apua, neuvoja ja vahvistusta tehdyille valinnoille nimenomaan Museovirastosta. Olen saanut niin paljon, että mielelläni kerron muillekin, mitä olen tässä vuosien mittaan oppinut, Kontio-Ollila tiivistää.
Kontio-Ollilaa kirpaisevat sisustuslehtien jutut, joissa vanha talo on korjattu ”perinteitä kunnioittaen”, mutta kaikki maalattu uuden näköiseksi. Hän sanookin, että jos asuu vanhaa taloa ja kaipaa uutta ympärilleen, parempi hankkia kokonaan uusi talo kuin mennä pilaamaan vanhaa.
– Talon henki on äkkiä hukattu uusimalla kaikki, hän painottaa.
