
VÄITE: Lumen kasaaminen kivijalan ympärille eristää vesijohtoputkia ja ennaltaehkäisee putkien jäätymistä.
VASTAUS: Jos talossa on rossipohja, eli tuulettuva alapohja, lumen kasaaminen kivijalan ympärille ja kissanluukkujen sulkeminen voivat ennaltaehkäistä putkien jäätymistä. On kuitenkin muistettava, että alapohjan tuuletuksesta ja ilmanvaihdosta on samalla huolehdittava, ettei tule kosteusvaurioita. Kissanluukuthan ovat olemassa juuri sitä varten, että alapohja tuulettuu. Sellaisissa taloissa, joissa kaikki tekniikka kulkee lattiavalun sisällä, ei lumen kasaaminen auta. Lumivallin sulaessa tulee sulamisvesien ohjautua asianmukaisesti pois talon kivijalasta.
VÄITE: Pienten vesimäärien valuttaminen hanoissa ja vessojen vetäminen toimivat ennaltaehkäisevinä konsteina putkien jäätymistä vastaan.
VASTAUS: Toki tällä on vaikutusta, mutta pidän tätä huonona keinona useista eri syistä. Veden laskeminen kuluttaa energiaa ja aiheuttaa taloudellisia kustannuksia. Sellaisessa talossa, jossa vesijohtojärjestelmä on asennettu oikein, ei tällaisia toimenpiteitä pitäisi joutua tekemään, jotta putket eivät jäätyisi. Olisikin välttämätöntä perehtyä siihen, minkä vuoksi putket ylipäänsä jäätyvät ja korjata ongelmat esimerkiksi vesijohtoputkia eristämällä.
VÄITE: Putkien jäätymiseen vaaditaan kokonaisuudessaan pidempi pakkasjakso.
VASTAUS: Ei välttämättä. Tämä on hyvin yksilöllistä ja riippuu itse talon lisäksi myös muista sääolosuhteista ja vedenkulutuksesta kiinteistössä. Juokseva vesi ei jäädy, mutta jos vedenkulutus on vähäistä ja vesi seisoo putkissa pitkään, lyhytkin pakkasjakso saattaa aiheuttaa ongelmia. Usein putket halkeavat jo jäätyessään, mutta vuodot tulevat esiin vasta sitten, kun sää alkaa lämmetä. Tästä syntyy harhaluulo, että putket halkeaisivat vasta sitten, kun sää lauhtuu pakkasten jälkeen.
VÄITE: Muoviputket kestävät jäätymistä paremmin kuin kupariputket.
VASTAUS: Pitää paikkansa. Tämä perustuu siihen, että muoviputket ovat elastisia ja palautuvat turpoamisen jälkeen takaisin alkuperäiseen muotoonsa toisin kuin kupariputket. Muoviputkiakaan ei kuitenkaan ole suunniteltu kestämään jäätymistä kuten ei mitään putkimateriaaleja, eikä jäätyminen koskaan tee niille hyvää. Lisäksi muoviputket liitetään toisiinsa messinkiliittimillä, jotka hajoavat jäätyessään erittäin helposti. Parasta onkin siis edelleen selvittää, mistä putkien jäätyminen johtuu ja puuttua itse syyhyn, joka ongelman aiheuttaa.

VÄITE: Pitkään tyhjillään olevasta talosta tai mökiltä on hyvä katkaista vesi talven varalle.
VASTAUS: Kyllä. Eikä tämä tee huonoa muinakaan vuodenaikoina, jos aikoo olla talosta poissa esimerkiksi lomamatkan ajan. Vesi kannattaa sulkea pääsulusta, sillä jos talossa tai mökillä ei käydä hetkeen ja vesijohtoputket kajahtavat, voivat vahingot olla valtavia. Vesi kulkee putkissa paineistettuna, joten jos vesi pääsee pidemmän aikaa valumaan rakennuksessa kenenkään huomaamatta, ovat tuhotkin isoja. Jokaisen on siis hyvä selvittää, missä oman talon pääsulku sijaitsee, niin sisällä kuin ulkona.
VÄITE: Sulanapitokaapeli estää kokonaan putkien jäätymisen.
VASTAUS: Kyllä. Sulanapitokaapeli asennetaan runkovesiputkeen ja on hyvä ratkaisu. Uusissa runkovesijohdoissa on jo valmiina varaus sulanapitokaapelin liittimelle, joten asentaminen on vaivatonta. Ja vaikka varausta ei olisikaan jätetty, ei toimenpide silti ole mitenkään vaativa. Asennuksen hinta riippuu siitä, kuinka pitkä kaapeli putkeen asennetaan, pituus voi vaihdella muutamasta metristä jopa 100 metriin.
Mittavaa sähkölaskua ei tarvitse pelätä, sillä sulanapitokaapelit ovat itsestään rajoittuvia malleja, jotka lämmittävät putkea vain silloin, kun lämpötila putkessa laskee liian alhaiseksi. Karkeasti arvioiden lyhyen sulanapitokaapelin asentaminen maksaa muutaman satasen, mutta hinta tosiaan vaihtelee paljon kohteesta riippuen.
VÄITE: Muoviputkia voi turvallisesti sulattaa johtamalla suojaputken sisään lämmintä ilmaa hiustenkuivaajalla ja imemällä ilmaa imurilla toisesta päästä ulos.
VASTAUS: Pitää paikkansa. Kun vesijohtoputken ympärillä olevaan suojaputkeen tohotetaan hiustenkuivaajalla lämmintä ilmaa ja toisessa päässä käytetään imuria, pääsee lämmin ilma turvallisesti kiertämään suojaputkessa. Kuumailmapuhaltimia ja vastaavia ei saa käyttää, koska silloin ilma on helposti liian kuumaa ja saattaa aiheuttaa putkissa isoa tuhoa. Hiustenkuivaajan puhaltama ilma ei myöskään saa olla liian kuumaa, joten konsti vaatii jatkuvaa valvontaa ja tarkkuutta.
Metalliputkien sulattamista omatoimisesti ei missään tapauksessa suositella. Siinä ovat ainekset merkittäviin tuhoihin sekä tulipalovaaran että vesivahinkoriskin vuoksi. Jos tilanne on akuutti, koetamme järjestellä töitä niin, että pääsemme putket avaamaan nopealla aikataululla. Jos tämä ei onnistu, putkialan verkostot ovat laajat ja yleensä voimme aina suositella toista ammattilaista, joka pääsisi jäätyneet putket nopeasti avaamaan.
Helpoimmillaan putkien avaaminen on tunnin keikka, mutta tämä on hyvin yksilöllistä ja tapauskohtaista. Jos esimerkiksi joudutaan tekemään korjaustoimenpiteitä, aikaa luonnollisesti kuluu enemmän.
Annika Eronen