Sadat lapset laukoivat palloa maaliin, kun Ilveksen futistapahtuma teki paluun Pirkkalaan

Koronan tauolle pakottama tapahtuma järjestettiin torstaina keskusurheilukentällä muutaman vuoden tauon jälkeen.

Tehtävärasteilla oppilaat harjoittelivat muun muassa pallon kuljettamista ja laukaisemista maaliin. Vähäjärven koulun kolmasluokkalainen Paulus Pihlajamäki näyttää mallia.

PALLO toisensa perään singahtaa kohti maalia Pirkkalan keskusurheilukentällä. Meneillään on Ilves Futis-Liigan järjestämä Vihreä kortti -tapahtuma, jossa lapsia tutustutetaan kuningaslajin saloihin.

Ennen koronapandemiaa tapahtuma ehti muodostua Pirkkalassa jo perinteeksi. Torstaina tapahtuma teki paluun muutaman vuoden tauon jälkeen.

Tapahtumaan oli ilmoittautunut Pirkkalan varhaiskasvatuksesta ja alakouluista 487 lasta 30:stä eri päiväkotiryhmästä ja luokasta. 5–9-vuotiaat lapset tutustuivat jalkapalloon erilaisilla toimintarasteilla.

Vähäjärven koulussa kolmatta luokkaa käyvä Ella Suomensalo potkaisee pallon maaliin.

”Vihreä kortti -tapahtumalla halutaan innostaa lapsia liikkumaan ja antaa mahdollisuus tutustua jalkapalloon. Samalla haluamme tarjota myös varhaiskasvatuksen ja koulujen ammattilaisille vinkkejä jalkapalloteemaisiin liikuntaharjoitteisiin”, kertoo Ilves Futis-Liigan johtaja Pekka Huikuri tapahtuman tiedotteessa.

Takavuosina tapahtumassa on ollut mukana lapsia innostamassa myös tunnettuja futaajia, mutta tänä vuonna liigapelaajia ei päässyt paikalle.

Ilves Futis-Liiga tarjoaa matalan kynnyksen harrastetoimintaa kaiken tasoisille jalkapallosta innostuneille. Toimintaa on 5–17-vuotiaille junioreille, lapsi-vanhempi-ryhmiä 3–4-vuotiaille lapsille ja heidän läheisilleen sekä aikuisten harrasteryhmiä.