Piileekö sinunkin työpaikallasi katala sabotööri?

Osa sabotöörin ohjeista kuulostaa ihmeen tutuilta ilmiöiltä suomalaisilla työpaikoilla.

ONKO takana jälleen pitkäksi venynyt videopalaveri, jossa työkaverit intoutuivat kertoilemaan kissankaimankummin kuulumisia ja muuta epäolennaista? Eikö kollegasi tunnu ymmärtävän selkeitäkään ohjeita? Tilasiko joku toimistoonne taas vuotavia mustekyniä?

Jokaisessa työyhteisössä on omat pikku harminsa, ja kivakin työkaveri voi käydä joskus hermoille, kun stressi painaa päälle. Mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että työpaikallasi voi piillä kavala sabotööri?

TOISEN maailmansodan aikaan Yhdysvallat halusi kannustaa siviilejä torpedoimaan USA:n vastaisia toimia vihollismaissa vaivihkaa mutta tehokkaasti. Vuonna 1944 CIA:n edeltäjä OSS julkaisi pienen kirjasen, jossa siviileille annettiin innoitusta ja konkreettisia vinkkejä sabotaasiin.

Kirja on sittemmin vapautunut salausluokituksesta, julkaistu vapaaseen levitykseen ja suomennettukin. Itse kuulin sen olemassaolosta, kun perheenjäseneni törmäsi dokumenttiin sähköisten kirjojen Gutenberg-projektin nettisivuilla ja riemastui kovin.

Mikä tässä kirjasessa on hämmästyttävintä? Se, että osa työsuoritusten hidastamiseen ja ikävän mielialan kylvämiseen laadituista ohjeista kuulostaa ihmeen tutuilta ilmiöiltä suomalaisilla työpaikoilla. Vai mitä sanotte seuraavista poiminnoista?

Suomennokset ovat omiani ja vapaamuotoisia.

Älä koskaan välitä taitojasi ja kokemustasi eteenpäin.

Organisaatio ja tuotanto

Vaadi kaiken tekemistä ”kanavien” kautta. Älä ikinä salli oikoteitä päätösten nopeuttamiseksi.

Pidä ”puheita”. Puhu laajasti ja niin usein kuin mahdollista. Havainnollista ”pointtejasi” pitkillä anekdooteilla ja henkilökohtaisilla kokemuksilla.

Siirrä kaikki asiat komi­teoille ”jatkotutkimusta ja harkintaa” varten aina kun mahdollista. Pyri tekemään komiteoista niin isoja kuin mahdollisia – aina vähintään viisi ihmistä.

Ota puheeksi epäoleellisia asioita niin usein kuin mahdollista.

Viittaa asioihin, joista päätettiin viime tapaamisessa, ja yritä avata uudelleen keskustelu päätöksen järkevyydestä.

Johtajat

Kun koulutat uusia työntekijöitä, anna vaillinaisia tai harhaanjohtavia ohjeita.

Järjestä konferensseja silloin kun kriittisempääkin työtä olisi tehtävänä.

Moninkertaista paperityön määrä uskottavilla tavoilla.

Työntekijät

Työskentele hitaasti. Mieti keinoja, joilla lisätä työhösi tarvittavien liikkeiden määrää: valitse kevyt vasara painavan sijaan, yritä hoitaa homma pienellä jakoavaimella kun tarvitaan isoa, käytä vähän voimaa tehtävään jossa voimaa tarvitaan huomattavasti, ja niin edelleen.

Älä koskaan välitä taitojasi ja kokemustasi eteenpäin uudelle tai vähemmän taitavalle työntekijälle.

Tee työsi kehnosti ja syytä huonoja työkaluja, koneita tai välineitä. Valita, että ne estävät sinua tekemästä työtäsi kunnolla.

Yleisiä keinoja moraalin alentamiseen ja hämmennyksen aiheuttamiseen

Ole niin ärtyisä ja riitaisa kuin mahdollista ilman että joudut ongelmiin.

Anna kysyttäessä pitkiä ja käsittämättömiä selityksiä.

Käyttäydy hölmösti.

Vesihuolto ja muu sekalainen

Unohda viedä paperia vessoihin.

Gutenberg-projektin maksuttomiin e-kirjoihin pääsee tutustumaan projektin nettisivuilla.