VARHAISVUOSIENI paratiisissa vaani yksi varjo: Ilves. Olen kannattanut joukkuetta 2000-luvun alkuvuosista saakka, ja enimmäkseen se on ollut ihan kamalaa. Onnistumisia on annosteltu kauniisti ilmaisten säästeliäästi.
Onneksi muut kiekkojännärit tunnustivat ala-asteluokallani Nuolialan koulussa samaa keltavihreää väriä. Äitini kuljetti kaveripiirin pojat katsomaan kotiotteluita Hakametsän jäähalliin. Pelin jälkeen nuoret kiekkofanit olivat useimmiten allapäin – jälleen yksi tappio edellisten jatkoksi.
Koska muiden joukkueiden kannatus oli vähissä, häviöt oli helpompi kestää. Epäonnistuimme yhdessä kehnon kiekkojoukkueen kanssa. Mikäli kouluaamuna olisi tarvinnut kuunnella naapuriseuran kannattajien keljuilua, ilvesläisyyden taakasta olisi tullut pikkupojalle entistä raskaampi kantaa.
Ei kyse ollut pelkästä pelistä ja joutavasta vapaa-ajanviihteestä. Ilves, jääkiekko ja jääkiekkofanitus olivat osa hentoa identiteettiä, jota yhdessä kaverien kanssa koetut pettymykset ja harvat ilonhetket vahvistivat.
VIERAILIN toissa viikolla Vähäjärven koulussa, jossa jääkiekosta rupattelivat oppilaiden sijaan opettajat. Kolmisenkymmentä vuotta toimineessa Munkkikerhossa perataan edellisen kiekkokierroksen tulokset ja kannatetaan useita eri joukkueita.
Puheeksi tuli, voisiko tällainen opettajajoukon pulinakerho rakentua toisen lajin ympärille. Jalkapallosta on kuulemma jutusteltu, mutta jääkiekko on ja pysyy.
Kiekko on suomalaisten kahvipöytien kuningas ainakin Pirkkalassa ja Tampereella. Vaikka lätkä ei kiinnostaisi, useimmat ovat varmaankin kuulleet esimerkiksi Raimo Helmisen uroteoista Lappeenrannassa.
YHDEN koulun piha on ikäluokan maailma pienoiskoossa. Pirkkalassa jääkiekon seuraaminen oli ainakin ikäisteni poikien joukossa itsestäänselvyys.
Itsestäänselvyyksiä ei ole kirjoitettu kiveen. Eräs opetusalalla työskentelevä ystäväni kertoi, että jääkiekko ei liikuta alakoululaisia hänen koulussaan pätkääkään. Välitunneilla puhutaan kuulemma jalkapallosta ja koripallosta.
Tokkopa jääkiekon suosio on hetkessä mihinkään katoamassa. Vähäjärven koulun opettajien Munkkikerhossa jääkiekko on epäilemättä kuningas jatkossakin.
Ystäväni silminnäkijätodistusta välituntipihan puheista ei sovi silti aliarvioida. Ehkä pikkupojat ja -tytöt rakentavat tätä nykyä identiteettiään jonkun muun urheilulajin kuin jääkiekon varaan. Näin ei välttämättä ole kaikkialla, mutta verkkainen muutos saattaa olla jo käynnissä.
Kun nykyiset alakoululaiset varttuvat täyteen ikään ja siirtyvät työelämään, lajivaltikka saattaa vaihtua myös työpaikkojen kahvipöydissä.
