
Yhdeksäsluokkalainen Alex Hou tietää, miksi.
”Sellaiset paikat kiinnostavat, missä tulee itsekin käytyä paljon”, 15-vuotias Hou sanoo.
Nuolialan koululla vietettiin tällä viikolla vuoden toista tet-viikkoa. Keväällä kahdeksasluokkalaiset viettivät viikon työpaikoilla tutustumassa työelämään, ja tällä viikolla koitti yhdeksäsluokkalaisten vuoro. Tetissä oli tällä viikolla noin 60 oppilasta. Vähäjärven koulun yseillä syksyn tet-jakso oli jo aiemmin.
Hou on aiemmin suorittanut hygieniapassin, joten häntä kiinnostivat erityisesti elintarvikealan yritykset.
”Kysyin paikkaa tosi monesta kahvilasta ja ravintolasta, mutta mihinkään en päässyt. Olin ihan, että eikö yhtään paikkaa löydy. Sitten Ninan keittiö osui silmään”, Hou sanoo.
Hänen käydessään kysymässä tet-paikkaa oli ravintolan lounasaika juuri päättynyt tai päättymässä ja sali miltei tyhjä. Hou tuumi, että täällä on varmaan leppoisaa työskennellä.
Luulo osoittautui vääräksi heti ensimmäisenä työpäivänä. Kun lounasajan ruuhka alkoi, ei leppoisuudesta ollut jälkeäkään.

Sofia Kunnari, 14, työskenteli kahvila Ståhlbergissä ja Angelina Gotcheva, 15, ulkoilutarvikeliike Scandinavian Outdoorsissa.
“Olen harrastanut partiota muutaman vuoden, joten se kiinnosti sen takia. Tykkään myös käydä perheen kanssa patikoimassa luonnossa”, Gotcheva kertoo.
Myös Kunnarilla harrastukset vaikuttivat valintaan.
”Tykkään leipoa ja laittaa ruokaa vapaa-ajalla”, Kunnari sanoo.
”Tykkään kenkien hälyttämisestä. Se tuntuu helpolta ja sitä voi tehdä pitkään”, Gotcheva sanoo.
Kolmikon mielestä tet-harjoitteluissa on hyvää se, että nuoret pääsevät kokeilemaan eri aloja ja työpaikkoja. Myös tauko tavallisesta koulutyöstä tuntuu monista mukavalta.
”En ollut tiennyt, millaista elintarvikealalla on työskennellä. Vanhempani sanoivat, että se voi olla haastavaa, mutta nuoret tietysti haluavat kokeilla kaikkea itse. Harjoittelulla saa myös rajattua vaihtoehtoja pois, jos jostakin työstä ei tykkääkään”, Hou sanoo.

”Kannattaa olla nopea, sillä paikat viedään nopeasti. Ei kannata jäädä liikaa miettimään”, Gotcheva sanoo.
Työnantajien he toivovat miettivän jo etukäteen nuorille sopivia työtehtäviä, mieluummin enemmän kuin vähemmän. Monella nuorella on kokemusta siitä, että tet-harjoittelijalle osoitetut työt loppuvat kesken päivän ja sitten vain odotellaan.
”Myös työaikaa kannattaa miettiä. Minulla vaihdettiin työaika alkamaan kahdeksalta ja loppumaan kahdelta, kun lounasajan jälkeen ei enää ole oikein työtehtäviä”, sanoo Kunnari, joka oli harjoittelun kahtena ensimmäisenä päivänä töissä kymmenestä neljään.