ALOITIN syksyllä uuden kuntoiluharrastuksen. Muutoksen tarve oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta vasta ylitsepääsemättömät ongelmat suorituskyvyssä ja tuttavien lisääntynyt naureskelu nykytilanteelleni saivat minut tarttumaan toimeen.
Nopeasti kävi ilmi, että harrastukseni vaatii sekä lihasvoimaa että notkeutta. Käsivarren lihakset saa helposti helliksi jo varttitunnin suorituksella. Sen sijaan sormeni eivät vielä parin kuukauden treenin jälkeenkään ole saavuttaneet sitä venyvyyttä, mitä laji vaatisi. Saan olla joka päivä notkeuteni äärirajoilla, että saan perusliikkeet suoritettua.
Totta tosiaan – uuden kännykän käyttö käy työstä!
KUN vanha luurini alkoi vetää viimeisiään kuin väsähtänyt etana ja sen ilmastointiteipillä korjatut reunat herättivät lähipiirissä kohtuutonta hilpeyttä, jouduin puhelinkaupoille.
Nettikaupan tarjontaa selaillessa kävi nopeasti ilmi, että vanhan älypuhelimeni kokoisia kännyköitä ei nykyään enää yksinkertaisesti ole myynnissä, ainakaan muualla kuin senioripuhelinten osastolla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis päivitys isompaan. Nettikaupassa minulla ei ollut mahdollisuutta laitteiden hypistelyyn, joten jouduin menemään suosituksella ja mutu-tuntumalla.
Ja mikä mötkäle postista saapuikaan. Näytön tuumaero entiseen nähden kuulosti numeroina ilmaistuna pieneltä, mutta kädessä kännykkä tuntui suoranaiselta halolta. Kaipa ne lihakset vähitellen vahvistuvat, tuumin ja aloitin uuden liikunnallisen elämäntavan.
Omalla kohdallani joudun kuitenkin jättämään feministiset banderollit vielä toistaiseksi rullalle kaapin perälle.
PARIN kuukauden aikana todettua:
Matkapuhelin muokkaa vaatemakua. En omista yksiäkään farkkuja, joiden etutaskuihin nykyinen kännykkäni mahtuisi. Naisten vaatteiden taskusorrosta on toki puhuttu jo iät ja ajat, mutta entisen luurin kanssa ongelmaa ei ollut. Käsilaukku tai muu veska on nykyään must.
Matkapuhelin erottaa ihmisiä pikemminkin kuin yhdistää, jos sen pitely korvalla käy työstä. 16 minuutin puhelu äidin kanssa vaati minulta käden vaihtamista moneen kertaan. Vihdoin ymmärrän, miksi niin moni puhuu kännykkään nykyään julkisillakin paikoilla kaiutin päällä ja siten, että laite lepää kasvojen edessä kämmenellä. Se on yksinkertaisesti kevyempää kuin korvalle vienti.
Eikä viestittely ole paljoa mukavampaa. Ennen kännykän pitelyyn ja näpyttelyyn riitti yksi käsi, nykyään en yllä peukalolla puhelimen näytön kaikkiin laitoihin vaan tarvitsen apua toiselta kädeltä.
JULKISUUDESSA on puhuttu ihan aiheesta siitä, kuinka elektroniikkaa, autojen turvalaitteita ja esimerkiksi toimistotilojen lämpötiloja saatetaan ihan huomaamatta suunnitella oletusarvoisesti miehille. Älypuhelin, joka istuu täydellisesti keskikokoisen aikuisen miehen käteen, voi tarjota hankalan käyttökokemuksen keskikokoiselle naiselle.
Omalla kohdallani joudun kuitenkin jättämään feministiset banderollit vielä toistaiseksi rullalle kaapin perälle. Tismalleen samasta ongelmasta kärsii nimittäin miesystäväni oman kännykkänsä kanssa.
Make mobile phones mobile again! Kuka presidenttiehdokkaista ottaisi tämän missiokseen?
