Pirkkalan puukirkko haluttiin 1800-luvulla myydä polttopuiksi, mutta sen hirret päätyivätkin tamperelaisen koulun rakenteisiin – Nyt koulu aiotaan remontoida

Tampereen Kaarilassa sijaitseva Harjun koulu on myös suur-Pirkkalan alueen ensimmäinen kansakoulu.

HARJUN koulun keltaisen B-rakennuksen ensimmäinen osa valmistui vuonna 1862. Rakennuksen vanhin osa on kuvassa oikealla. Sen hirret ja kiviosat saattavat olla pirkkalalaista tekoa.

TAMPEREEN Kaarilassa sijaitsevalla Harjun koululla on yllättävä yhteys Pirkkalan historiaan. Vuonna 1862 valmistunut koulurakennus on rakennettu osin Pirkkalan vanhan puukirkon kirkon hirsistä, kivistä ja muista rakennusosista.

Nyt koulu aiotaan remontoida. Remontti alkaa suunnitelmien mukaan vuonna 2025 ja valmistuu vuonna 2027.

Tampereen kaupungin hankearkkitehti Teija Mätäsniemellä ei ole tarkempaa tietoa siitä, ovatko Pirkkalan kirkon hirret edelleen paikoillaan Harjun koulun rakenteissa.

Hänen mukaansa hirsi voi kuitenkin kestää kuitenkin rakenteissa pitkään – jopa satoja vuosia. Hirsirakenteita uhkaavat silti esimerkiksi kosteus ja tulipalot.

Harjun koulusta tehdyn rakennushistoriallisen selvityksen mukaan vuonna 1862 valmistuneen koulurakennuksen julkisivun piirteet ja materiaalit viittaavat 1800-luvulle.

Onkin mahdollista, että 1700-luvulla rakennetun pirkkalalaisen kirkon hirret pitävät edelleen kasassa Harjun koulua.

REMONTOITAVAN Harjun koulun alkuperäiset rakennustarpeet ovat peräisin Pirkkalan puukirkosta, joka purettiin jo 1800-luvulla.

Tämä puinen kirkko rakennettiin vuonna 1768. Rakennus kävi kuitenkin pian huonokuntoisuutensa vuoksi jopa hengenvaaralliseksi.

Kun vuonna 1838 nykyisen Nokian alueelle valmistui kivikirkko, Pirkkalan vanha puinen kirkkorakennus jäi tyhjilleen.

Osa pitäjäläisistä olisi halunnut myydä vanhan kirkon polttopuiksi. Tunteikkaaksi kuvaillussa pitäjänkokouksessa päädyttiin kuitenkin siihen, että rakennustarvikkeita hyödynnetään suur-Pirkkalan ensimmäisen kansakoulun rakentamisessa.

Pirkkalan puukirkon materiaalien lisäksi Harjun koulun rakentamisessa käytettiin Harjun puretun kappelikirkon rakennusosia.

HARJUN koulun kivijalkaan on kaiverrettu vuosiluku 1859. Voisivatkohan nämä kivet olla peräisin Pirkkalan vanhan puukirkon kivijalasta?

HARJUN koulutalo on yhä opetuskäytössä. Se on osa kahdessa toimipisteessä toimivaa Raholan yhtenäiskoulua. Harjun koulutalossa järjestetään luokkien 1–6 opetusta.

Rakennusta on sittemmin laajennettu, minkä lisäksi alueelle on noussut myös muita koulurakennuksia.

Tulevassa remontissa myös koulun hirsiosia kohdellaan hankearkkitehti Mätäsniemen mukaan varoen.

”Tässäkin korjauksessa vanhoja osia kohdellaan hellävaraisesti. Vain vaurioituneet osat korjataan. Myös vanhoissa rakenteissa tehdään korjauksia, jos niihin on tullut kosteusvaurio.”

Niinpä onkin mahdollista, että pala Pirkkalaa saattaa säilyä tulevaisuudessakin osana Harjun koulurakennusta.

”Jos rakennus voidaan pitää pystyssä vanhoilla rakenteilla, se tehdään.”

Jutussa käytetty lähteenä FT Georg Haggrénin teosta ”Pirkkalan vanhan kirkon ja pappilan alueiden historiaa”.