Toivion koulun kasvatit olivat vaaleissa pirkkalalaisten suosikkeja – Katso lista Pirkkalan äänestäjien 30 suosituimmasta ehdokkaasta

Valtakunnallisen ääniharavan Sanna Marinin lisäksi Pirkkalassa keräsi kovan äänisaaliin myös paikallinen demariehdokas Taru Tolvanen.

KAIJA VILLBERG laittoi äänensä uurnaan Satu ja Heikki Mäkelän valvonnassa Nuolialan koulun äänestyspaikalla sunnuntaina. Kuva: Sanni Harmanen

PIRKKALALAISTEN äänestäjien suosikkiehdokkaat eduskuntavaaleissa ovat molemmat Toivion koulun kasvatteja.

Pirkkalassa suosituimmaksi ehdokkaaksi nousi selvin luvuin SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, joka on myös koko maan toiseksi suosituin ehdokas. Marinin saamista 35 623 äänestä 1196 tuli hänen lapsuuden ja nuoruuden kotikunnastaan Pirkkalasta.

Toiseksi eniten ääniä Pirkkalassa annettiin paikalliselle Taru Tolvaselle (sd.). Tolvanen on paitsi Marinin puoluetoveri, myös hänen vanha koulukaverinsa Toivion koulusta. Hänen 2044 äänestään pirkkalalaisilta oli peräisin 842.

Kolmanneksi kiri Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.), jota äänesti 563 pirkkalalaista.

PIRKKALAN 30 suosituimman ehdokkaan joukkoon mahtuu sekä Pirkanmaan poliittisen kentän tunnettuja nimiä että tuttuja paikallisia ehdokkaita.

Pirkkalalaisista ehdokkaista eniten kuntalaisten tukea keräsivät Tolvasen lisäksi kokoomuksen Katri Virkkunen (551 ääntä), kristillisdemokraattien Riitta Kuismanen (406), sosiaalidemokraattien Ville Merinen (344), perussuomalaisten Veli-Matti Ahtiainen (339) ja vihreiden Sirpa Repo (178).

Pirkkalassa tuttu kasvo on myös Tampereen entinen pormestari Lauri Lyly (sd.). Lylyn perhe pyörittää Pirkkalan golf-kentän ravintolaa, ja Lylyllä on tapana golfata kentällä ahkeraan.

Pirkkalan kupeesta Tampereen Härmälästä vaaleissa oli ehdolla entinen pituushyppääjä Tommi Evilä (kok.), jolle ropisi Pirkkalasta 192 ääntä.

PIRKKALALAISTEN viiden suosituimman ehdokkaan joukkoon pääsi ehkä hieman yllättäen valkeakoskelainen kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.). Kiuru tunnetaan esimerkiksi menestyksestään Ironman-voimamieskilpailuissa 1990-luvulla.

Kuudenneksi suosituin ehdokas Pirkkalassa oli kansanedustaja, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Sofia Vikman (kok.).

Arto Satonen (kok.), Marko Asell (sd.) ja Anna Kontula (vas.) ovat Pirkkalassakin hyvin tunnettuja istuvia kansanedustajia, jotka keräsivät kunnassa ääniä.

KAKSI nuorta perussuomalaisten ehdokasta, tamperelainen Joakim Vigelius ja sastamalainen Miko Bergbom, menestyivät sekä koko maan että Pirkkalan tasolla.

Molemmat toimivat asuinkuntiensa paikallispolitiikassa, mutta nuori polvi tuntee heidät paremmin videopalvelu Tiktokin sisällöntuottajina. Vigelius on lisäksi PS-Nuorison puheenjohtaja.

Pirkkalalaisten 30 suosituinta ehdokasta

Sanna Marin (sd.): 1196 ääntä Pirkkalasta
Taru Tolvanen (sd.) 842
Anna-Kaisa Ikonen (kok.) 563
Katri Virkkunen (kok.) 551
Pauli Kiuru (kok.) 535
Sofia Vikman (kok.) 426
Riitta Kuismanen (kd.) 406
Joakim Vigelius (ps.) 369
Ville Merinen (sd.) 344
Veli-Matti Ahtiainen 339
Sakari Puisto (ps.) 288
Miko Bergbom (ps.) 276
Sami Savio (ps.) 241
Jocka Träskbäck (kok.) 223
Aleksi Jäntti (kok.) 212
Oras Tynkkynen (vihr.) 194
Tommi Evilä (kok.) 192
Jouni Ovaska (kesk.) 190
Sirpa Repo (vihr.) 178
Sari Tanus (kd.) 168
Jari Kinnunen (kok.) 165
Arto Satonen (kok.) 159
Marko Asell (sd.) 139
Anna Kontula (vas.) 135
Sonja Hietaranta (kok.) 123
Lauri Lyly (sd.) 107
Karoliina Kähönen (liik.) 106
Saana Vahvelainen (kok.) 105
Ida Leino (kok.) 97
Jaakko Mustakallio (vihr.) 94

Tiedot perustuvat alustavan ääntenlaskennan tuloksiin.