PITKÄ, aktiivinen elämä päättyi 95 vuoden iässä maaliskuisena maanantaina. Monien pirkkalaisten tuntema Väinö Lehtinen osasi elää omien oppiensa mukaisesti eli kohtuullista onnea tavoitellen. ”Onni on sitä, että osaa valita sopivan kokoisia unelmia ja toteuttaa niitä.”
Taisi hän itse asiassa saavuttaa enemmänkin kuin kohtuullisesti onnellisuutta elämän eri saroilla.
Puusepän ja ompelijan pojista nuorimman opintie vaatimattomista oloista Virtain Vaskiveden kylältä aikuiseksi ei ollut helppo 30-luvulla, kun kaikesta oli pulaa ja tuoreessa muistissa ollut punaisten ja valkoisten keskinäinen epäluulo vaikutti kaikkeen, jopa kouluarvosanoihin.
Käytännön taitoja ja sinnikkyyttä arki kuitenkin opetti. Työväentalon urheilutoiminta ja suvun miesten innokkuus veneiden ja suksien veistämiseen ja pitkän matkan hiihtoon sekä nuorena aloitetut metsätyöt ja remonttityöt opettivat yhdessä toimimista ja kädentaitoja.
Kotona vallitsi jatkuva tiedonhalu, johon vastasivat kirjat ja työväenopiston kirjekurssit, kun kansakoulun jälkeen opiskelu ei ollut mahdollista ja ikä ei aivan riittänyt jatkosodan rintamalle. Väinö ei koskaan jäänyt kädettömäksi, vaan osasi korjata kaiken, myös puolustusvoimien autot asepalveluksen aikana.
Sotaan osallistuneiden isoveljien jäljissä tie vei lopulta Kauniaisiin Työväen Akatemian kunnallisopintoihin.
TYÖURA aukesi Tukholmassa viinakaupan varastomiehenä ja Kotkassa vakuutusmyyjänä, kunnes kunnallisharjoittelijan paikka Pirkkalassa 50-luvulla lukitsi loppuelämän koordinaatit.
Kehittyvän kunnan teknisen toimen palveluksessa asioihin perehtyvänä tunnettu Väinö huomasi pian olevansa työn ohella monessa mukana. Ystävyys paikallisten taidemaalarien kanssa johti esimerkiksi Lennu Juvelan mökin suojelemiseen, Allan Salon taidesäätiön johtokuntatyöhön ja matkoihin Pariisiin asti Armas Raunion kanssa.
Oma luovuus kanavoitui valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen. Toimiminen yhdessä muiden kanssa sujui ja uutta kehitettiin, esimerkiksi perustettiin Pirkkala-Seura ja sen piirissä sai alkunsa paikallislehti Pirkkalainen. Tällöin oli luontevaa valita Pirkkala-Seuran sihteerinä – ja myöhemmin pitkäaikaisena puheenjohtajana – toiminut Väinö vapaaehtoistyönä Pirkkalaisen vastaavaksi toimittajaksi.
Päätoimittajuus ja yhdistystoiminta vapaa-ajalla ja työ rakennustoimistossa antoivat hyvät edellytykset olla mukana kunnan kasvussa, mutta uuden luomisen ohella myös historian arvostus oli hänelle keskeistä.
Kunnan kotiseututyöhön hän jätti pysyvän jäljen perustamalla Reippiin kotiseutumuseon ja keräämällä sinne henkilökohtaisesti suuren osan rakennuksista ja esineistöstä paikallisten maanomistajien myötävaikutuksella. Tärkeäksi nousi myös toiminta Hämeen Museoseurassa. Hän tallensi kehittyvää, muuttuvaa Pirkkalaa kirjallisiin teoksiin ja osallistui aktiivisesti Pohjoismaiseen ystävyyskuntatoimintaan.
KÄLYNSÄ esittelemänä vanhapoika Väinö löysi lopulta kumppanikseen neiti Lehtisen eli sairaanhoidonopettajatar Liljan. He saivat pojan, rakensivat talon Turrin alueelle ja syntyi myös tyttö.
Elämään tuli lisää värejä, matkoja ja eläimiä, marjanpoimintaa ja lasten harrastuksia. Koti täyttyi ystävillä ja sukulaisilla, seinät Väinön keräämällä taiteella ja Liljan kirjallisuudella.
Perhe matkusti joka kesä automatkoille Eurooppaan ja kesäisin pihassa oli kotieläiminä kaneja, ankkoja ja kalkkunoita. Eläinrakas Väinö tunsi kaikki kylän koirat ja sai alulle uusia perinteitä kuten kesälampaat Reipin museon maisemassa. Hänen keksinnöstään alkoivat jopa ruutanan onginnan MM-kilpailut Virroilla.
Eläkkeelle jäätyään Väinö remontoi kotitaloaan Vaskivedellä perheen kesäpaikaksi. Siellä, Lehtisenmäen taloa korjatessa Väinö osoitti mielen tyyneyttä myös silloin, kun sirkkelitapaturmassa katkenneet kolme sormea pussiin kerättyään hän ajoi omalla autolla ensin Virtain terveyskeskukseen ja sieltä TAYSiin. Kirurgit ompelivat sormet takaisin ja vasemmasta kädestä tuli vielä täysin toimiva.
Matkailuinnostus jatkui ja pariskunta matkusti Englannissa, Välimerellä, Afrikassa ja Karibialla. Väinön erityinen suosikkikohde olivat aiemmin Lapin kultamaat ja myöhemmin Itävallan Alpit. Vanhemmiten, yli 90-vuotiaana, matkakohteena olivat Viron kylpylät ennen koronaa ja tietenkin lapsuudenkoti Vaskivedellä aivan viime viikkoihin asti.
Kun vaimon muistisairaus alkoi edetä muutama vuosi sitten, elämänpiiri vaihtui omakotitalosta Suupalle, mutta menemisen halu ja huumori ei elämästä kadonnut koskaan. Väinö piti itsestään huolta aivan loppuvuosiin asti kävelemällä kilometreittäin joka päivä. Viimeiset kuukaudet Väinö sai asua Lehmuskodissa.
Perhe, suku, ystävät ja Pirkkala menettivät Väinössä monitaitoisen, sopuisan ja inhimillisen ihmisen, joka pystyi mihin vain. Neljä lastenlasta jäivät kaipaamaan viisasta vaariaan. Väinö sai elää hyvän elämän.
Pirjo Virtanen ja Pertti Lehtinen
Väinön lapset
