Kolumni: Jouluyö yhdessä huoneessa

Joulun tarinoita voi kuvitella ennakkoon. Joskus niistä tulee onnellisia, kun oikein toivoo.

ON ensimmäinen joulupäivä ja kuusihenkisestä perheestä on paikalla neljä. Joulua edeltävä aika on ollut erikoinen. Yhtään joululaulua ei ennen joulua kuultu, ei laulettukaan. Lapset eivät ole katsoneet ainoatakaan television joulupiirrettyä. Koulussa ei harjoiteltu perinteistä vertep-kuvaelmaa. Perheen isää ei näy.

Itse asiassa kukaan perheestä ei tiedä, missä isä tarkalleen ottaen on. Kännyköissä ei ole virtaa. Mutta nyt joulupäivän pimeänä iltana on onneksi hiljaista.

MÄRKÄ MAA kuivuu yöpakkasessa, jossa ritisee nuotio. Tänään siinä poltetaan keittiön pöydän jalkoja. Kolmion mallisen ruosteisista raudoista taivutetun telineen varassa on pata, jossa kypsyy ruoka.

Talosta on jäljellä enää vajaa puolet. Kunnossa enää on makuuhuone, onneksi sen kalusteet ovat melko ehjiä. Äiti ja lapset istuvat parisängyllä. Sisällä on kylmä, mutta ei sentään pakkasta. Lahjoituksena saatunestekaasulämmitin puhisee.

Tunnelmaa on vaikea kuvailla, sitä ei pysty edes ulkopuolinen ymmärtämään.

PERHEEN neljästä lapsesta nuorin 2-vuotias tyttö ei enää palaa. Hän loukkaantui kotiin osuneen raketin räjähdyksessä. Seuraavana yönä häntä hoitavaan sairaalaan osui myös. Hautajaiset olivat koruttomat.

Äiti kävelee hieman vaivalloisesti nuotiolle ja tuo padassa kutjan sisälle. Ruokailu tapahtuu hiljaisesti. Siitä kaikki nauttivat.
Taivas on kutenkin tähtinen ja sitä katsotaan vielä nuotiolta. Kun muuta ei ole, taivas näyttää jotenkin jouluiselta.

Kaikki huomaavat samaan aikaan sotilaan lähestyvän aseen kanssa. Näky on niin tavallinen, että kukaan ei hätkähdä. Partainen hahmo näyttää pakkasukolta. Lapset kiljaisevat yhteen ääneen ”isä”.

HALATAAN pitkään. Isä on varusteissaan aivan erilainen kuin kuukausia sitten kotoa lähtiessään. Isä saa kutjan lopun ja kertoo sitä syödessään, miten on päässyt joululomalle. ”Pääsin, kun kerroin pojan olevan syntymässä näinä päivinä”. Äiti kertoo, että merkit ovat sellaiset, että ”Volo” voi syntyä koska tahansa.

Lapsi on viides, ja vanhempien sanoin viimeinen. Äidin mielestä poika voi syntyä hyvinkin nopeasti. Sitä isäkin toivoo, sillä lomaa on vain kaksi päivää. Äiti ja isä ristivät kätensä toinen toisensa sormien lomaan.

Lapset menevät nukkumaan monien peittojen alle. Äiti ja isä jäävät valvomaan. Ikkunasta näkyy lohduton maisema, raunioita ja tuhoa. Taivaalla on monia pieniä tähtiä ja yksi isompi. Se näyttää liikkuvan.

JOULUJA ja sen tarinoita on määräämättömästi. Ei ole mittaria, jolla niitä voitaisiin pisteyttää paremmuusjärjestykseen. Eikä ole tarpeellistakaan. Jokaisella joululla on merkityksensä. Jokainen jättää muistijäljen, mutta seuraavasta ei voi tietää.

Kirjoittaja on Härmälänrannan talvi- ja Pirkkalan Uittamon kesäasukas.