HÄRMÄLÄNOJAN kunnostustöissä Pirkkalan ja Tampereen rajalla on urakoitu päivän valoon vanha silta, joka oli ainoa kulkuväylä Pirkkalasta Tampereen suuntaan vielä 1900-luvun alussa.
”Silta kaivettiin esiin metrin maakerroksen alta”, kertoo Tampereen kaupungin rakennuttajahortonomi Janne Syrjä.
Kuntien rajalla on menossa hanke Härmälänojan väylän ennallistamiseksi.
Härmälänoja suljettiin kulkemaan putkessa 1966–74 ja toisessa vaiheessa vuoteen 1987 asti. Putkitettua osuutta on ollut 135 metrin matkalla.
Nyt maan alle häivytetty puro kaivetaan esiin avouomaksi, joka muotoillaan ja ympäristö viimeistellään istutuksin.
Mallina käytetään vuonna 1956 ilmakuviin tallennettua uomaa.
”Olemme saaneet vanhat putket pääosin näkyville ja osan poistettua. Molemmat historialliset sillat ovat esillä”, Syrjä kertoo.
Ensimmäinen vaihe kunnostuksesta valmistuu kesällä.
Koko Härmälänojan ennallistaminen tällä osuudella valmistunee kuitenkin vasta paljon myöhemmin.
Ojan yli on tehty silta työmaaliikennettä varten. Syrjä arvelee, että sitä tarvitaan vielä 3–5 vuotta, kun Härmälänrantaa rakennetaan.
TÖIDEN yhteydessä Härmälänojan varteen saadaan puistoa ja viihtyisiä kulkureittejä.
Pyhäjärven suulla olevalla sillalla kulkee vilkas kevyen liikenteen väylä Pirkkalan ja Härmälänrannan välillä. Vielä 1990-luvulla siltaa pitkin kulki Valmetin teollisuusraide.
Entinen Valmetin tehdasalue on nykyisin Härmälänrannan asuinalue. Vaatimukset ympäristölle ovat erilaiset kuin teollisuuden ja Valmetin aikana.
HÄRMÄLÄNOJAN kunnostuksessa on historian lisäksi mielenkiintoinen ekologinen kulma. Härmälänoja halutaan palauttaa lohikaloille kelpaavaksi elinympäristöksi.
Härmälänoja alkaa Peltolammista ja laskee Sarankulman läpi, Härmälän ja Partolan välistä Pyhäjärveen.
Reitin yläosille Peltolammilla on istutettu taimenen mätiä ja koekalastuksissa on saatu runsaasti tammukoita.
Pitkän tähtäimen tavoite on poistaa lisää kulkuesteinä toimivia putkituksia.