PIRKKALAISEN lukija suivaantui saatuaan Perussuomalaisen nuorison toritapahtumassa kondomeja puolueen johdon kuvilla ja kaksimielisillä lauseilla varustetuissa pakkauksissa.
”Meinasin saada sydänkohtauksen, kun sain tällaista roskaa, vaikka luulin saavani tulitikkuja. Tehkää lehteen jonkinlainen juttu, kun kehtaavat jakaa tällaisia”, lukija kirjoittaa Pirkkalaiselle.
Lukija toi mielipiteensä toimitukseen kuoressa, joka sisälsi kaksi kondomipakkausta.
Toisessa oli Riikka Purran kuva tekstillä ”Ei saa Purra” ja toisessa Jussi Halla-ahon potretti lausahduksella ”Harjoitus tekee Mestarin”.
Lukijaan kaksimielinen huumori ei uponnut.
”Ei ole mikään vitsi, vaikka ehkä itse kuvittelevat. Vielä ihmettelen, kun sanoo hallituskin, ettei Suomi tee lapsia, ja tietävät kyllä ettei kukaan täysjärkinen teekään, kun ei ole rahaa”, nimimerkillä Yx köyhä pirkkalalainen viestinsä allekirjoittanut lukija totesi ja lateli muutakin kritiikkiä.
PERUSSUOMALAISTEN nuorten kondomipakkaukset ovat kummastuttaneet aiemminkin. Asiasta uutisoi MTV Uutiset jo vuonna 2019.
Tuolloin perussuomalaisten nuorten Varsinais-Suomen piirin jakamissa kondomipakkauksissa luki Turun murteella ”Naapuriflikka kumil, vaimo paljaal” sekä ”Kummal pual vaa”.
Myös demarinuoret ovat olleet samanlaisella asialla ”Tunne demari sisälläsi” -kondomipakkausten kera.