Leirikoulun rahoittamiseksi luokan oppilaat myivät arpoja ja jouluisia tuotteita, mutta päivän ehdoton hittituote oli hattara. Piia Kvistin pyörittämässä hattarakoneessa valmistui jatkuvalla syötöllä sokerista herkkua, josta oli tarjolla eri makuja melonista vadelmaan.
”Meillä oli hattaraa myynnissä ensimmäisen kerran viime myyjäisissä, ja se oli silloin menestys. Niinpä päätimme tuoda tänne nytkin hattarakoneen”, Kvist kertoi.
Pöydällä oleva kyltti kertoi, että myynnin tuotto menee lasten harrastustoimintaan. Molemmat pojat pelaavat jalkapalloa, Julius Ilveksessä ja Ilmari PJK:ssa, minkä lisäksi Ilmari harrastaa partiota Pirkkalan Sotkapojissa.
”Osallistuimme viime vuonna Juliuksen äidin kanssa varojen keräämiseen poikien leirikoulua varten. Nyt tuli mieleen, että mitä jos laittaisimme myyntipöydän tänne myyjäisiin lasten harrastusten tukemiseksi”, kertoi Ilmarin äiti Kati Kaivonen.
”Harrastuksiin menee rahaa, esimerkiksi kausimaksuihin ja varusteiden hankintaan.”
”Mitään erityistä tuottotavoitetta ei ole, on kiva väkertää kaikenlaista. Ja toki pojille on luvassa vähän vaivanpalkkaa”, totesi Juliuksen äiti Jenni Metsiö.
Eila Kallio lähti myyjäisistä mukanaan kassillinen jouluherkkuja.
”Joka vuosi pyrin käymään tässä joulumyyjäistapahtumassa”, kertoi Pirkkalassa 55 vuotta eli vuodesta 1971 asunut Kallio.
”Nyt ostin joulupöytään tiikerikakkua, kääretorttua, lusikkaleipiä ja riisipiirakoita.”
”Pirkkalalla on hyvä tulevaisuus”, hän vakuutti.
Lapsille joulunavauksessa oli oma askartelupiste, minkä lisäksi heitä viihdyttivät Ruutiklovni, Nalle ja Täti Hendersson. Ja kun joulutapahtumasta oli kyse, niin tietysti paikan päälle saapui myös Joulupukki, tällä kertaa Mestaritontun kanssa.
Joulunavaus ja joulumyyjäiset järjestettiin nyt samaan aikaan ja ensimmäistä kertaa uudella koulukampuksella. Tapahtuma houkutteli paikalle lauantai-iltapäivän aikana kaikkiaan 1400 kävijää.
Pirkkalan kunnan kulttuurituottaja Peik Erhola on tyytyväinen kävijämäärään, joka on samaa luokkaa kuin viime vuoden joulunavauksessa torilla ja joulumyyjäisissä vapaa-aikakeskuksessa yhteensä.
”Verson uudet tilat olivat varmasti joulunavauksellekin mukavammat”, Erhola sanoo.
Joulutuotteiden myyjiä ja henkilökuntaa tapahtumassa oli toista sataa.
Juttua muokattu 2.12. klo 17.49: Lisätty jutun loppuun tieto tapahtuman kävijöiden ja myyjien määrästä sekä Peik Erholan kommentit.