JOULU
Jos haluaa jotain uutta, vaihtoehto voisi olla palvaus, lapakinkku, kalkkuna tai riistapaisti vaikkapa peuranlihasta.
Uusperheissä joulu herättää monenlaisia tunteita – ”Lapselle voi antaa suullisesti luvan olla iloinen ja nauttia joulusta toisen vanhemman luona”
Uusperheiden liiton toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Kirsi Heikinheimo toteaa, että joulua voi viettää uusperheissä monella tapaa.
Ristikoita laatiessa jokaisella sanalla on vaikutusta – ”Periaatteessa yleistiedolla pitäisi hyvästä ristikosta selvitä”, sanoo Erkki Vuokila
Ristikot ovat usealle suomalaiselle tärkeää ajanvietettä. Hyvän ristikon syntyyn vaikuttaa tiedon ja taidon lisäksi jatkuva kehittyminen: ristikonlaatijan pitää joka kerta yrittää luoda uusi ja persoonallinen sanakudelma, jossa tutuimmat ristikkosanat eivät toistu liikaa.
Kenttäpiispa Pekka Asikainen: Levottomat ajat nostavat esille syviä elämänkysymyksiä
Filosofian ja teologian tohtori Pekka Asikainen on järjestyksessään kahdeksas kenttäpiispa. Viime kesäkuussa viiden vuoden virkakautensa aloittanut Asikainen tunnistaa työarjessaan, että varusmiesten ja reserviläisten maanpuolustustahto on vahvistunut päällekkäisten kriisien jännittämässä maailmantilanteessa.
Kenttäpiispa Pekka Asikainen: Levottomat ajat nostavat esille syviä elämänkysymyksiä Lue lisää
Neljä todellista suklaafania testasi joulun uutuusmakuja – makuraati rankkasi ykköseksi varsin perinteiset toffeet, jotka ovat saaneet mausteista tvistiä
Maistelimme lukijoiden kanssa joulun uutuuskonvehteja. Eniten makuhermoja hivelivät jouluista tvistiä saaneet Dumlet.
Joulunavaukseen saapui väkeä torin täydeltä – taikapukki sai terveiset Kurikankulman Luhtarölleiltä
Pakkasilmassa oli taikaa, ja Luhtaröllien Röllikin pääsi tapaamaan pukkia.
Kierrätä joulukortit tuunaamalla vanha tarjotin – Tässä joulun helpoin ja hauskin askarteluohje
Leppoisa askarteluhetki luo pysyviä muistoja yli sukupolvien.
Jos joululahjaksi saa tylsän kirjan, sen voi antaa helposti eteenpäin – mutta miten toimitaan sähköisen kirjan kanssa?
Lahjaksi saatua digikirjaa ei voi kierrättää kuten tavallista lahjaksi saatua kirjaa.
Miten vietät onnistuneen joulun uusperheessä? Entä mitkä ovat tämän joulun parhaat suklaat? – Joulunaika-teemalehti tarjoaa tietoa ja tekemistä
Pirkkalaisen jouluinen lukupaketti ilmestyy tiistaina 5. joulukuuta.