Pirkkalalainen trial-kuljettaja Samuel Jääskeläinen, 19, sai EM-sarjan päätökseen: ”Tulemme vahvempana takaisin” – Nyt edessä viimeinen SM-osakilpailu

Jääskeläisen lopullinen EM-sarjasijoitus oli 13.

PIRKKALALAINEN Samuel Jääskeläinen (oik.) tapasi trialin EM-kisoissa moninkertaisen maailmanmestarin brittiläisen Dougie Lampkinin. Kuva: Pasi Jääskeläinen

PIRKKALALAINEN trial-kuljettaja Samuel Jääskeläinen onnistui tiukassa Italian Piazzatorren trialin EM-osakilpailuissa. Kisoista jäi käteen kauden paras tulos, kuudes sija ja EM-sarjapisteet.

19-vuotias kuljettaja kilpaili eurooppalaisten kuskien rinnalla täyden nuorten EM-sarjan. Samuel Jääskeläisen manageri ja isä Pasi Jääskeläinen kertoo tiedotteessa, että kaudessa oli paljon hyvää ja Samuelin ajamisen taso parani lopussa, Skotlannin pientä epäonnistumista lukuun ottamatta.

Hienon lopun kaudelle toi Italian Piazzatorren kuudes sija. Neljäs sija jäi vain yhden virhepisteen päähän. Kauden päättyessä Jääskeläisen lopullinen EM-sarjasijoitus oli 13.

SAMUEL Jääskeläinen arvioi, että yhtä isoa kömmähdystä lukuun ottamatta kilpailu sujui hyvin.

”Keskittyminen säilyi läpi koko kisan ja ajo oli rentoa. EM-sarja on tältä kaudelta ajettu ja nyt keskitytään viimeiseen SM-osakilpailuun. Salossa tuli edellisessä SM-osakilpailuissa kolmas sija. Lisäksi pöydällä on myös harkinnassa Norjan PM-kilpailut, mutta se on vielä auki, aikataulut ja muut jutut vielä selvittämättä”, sanoo Suomeen jo palannut Samuel tiedotteessa.

”Jatkamme harjoittelua ja tulemme vahvempana takaisin. Kiitos kaikille tukijoille ja matkassa mukana olleille”, Samuel sanoo tiedotteessa.