Tarja ei enää seiso omin jaloin, sillä vasen puoli halvaantui aivoinfarktin seurauksena. Arki pyörii omaishoitajana toimivan Keijon käsivarsilla. Tämä on ollut itsestäänselvää siitä hetkestä lähtien, kun Tarja kotiutui kolme kuukautta kestäneeltä sairaalajaksoltaan vuonna 2018.
– Hänen vasen puolensa on pimeä, eikä hän pysty enää seisomaan. Kyllä se oli heti selvää, että minusta tulee omaishoitaja. Ilman muuta.
Tarjan päivät kuluvat pitkälti sängyssä, television äärellä tai tabletilla pasianssia pelaten. Ennen sairastumistaan hän saattoi puolisonsa mukaan kävellä päivittäin kymmenenkin kilometriä.
Nyt arki on muotoutunut kotikeskeiseksi: se on helpointa.
– Ulos pitäisi päästä enemmän.
– Painan nappia ja mennään alas. Sillä me kuljemme.
Helppoa sen saaminen tosin ei ollut.
– Rupesin kyselemään sitä hyvinvointialueelta. Sieltä sanottiin, että keskussairaalassa on, mutta sitä saa vain lainaksi. Kysyin, että jaa Tampereelta lähden hakemaan sitä ja sitten palauttamaan. Ostin sitten oman.
Keijo Murto kertoo anoneensa hyvinvointialueelta myös muun muassa tuttutaksia ja kääntöpenkkiä omaan autoonsa.
Myös toinen pyörätuoli kerrostalon alakerrassa helpottaisi elämää: nyt Keijo vie ensin Tarjan alakertaan ja tulee sitten hakemaan pyörätuolin erikseen. Ja sama rumba toisinpäin, kun tullaan takaisin kotiin.
– Kaikki, mitä anon, tulee bumerangina takaisin. Rappuavustimessa perustelu oli se, että sitä tarvitaan asunnon ulkopuolella. Niinhän se tietysti onkin.
Tätä aiemmin Murto kertoo anoneensa sängyn pieleen kaidetta.
– Siinä yhteydessä, kun minulle puhelimessa lueteltiin sitä valmista tekstiä, miksi rappuavustinta ei tule, kysyin, mikäs siinä on, kun kaksi kertaa pyytämääni kaidetta ei tule. Siellä tuli hiljaista, ja seuraavana päivänä tuli kaksi miestä sen laittamaan.
– Tarjan jalkatuen saaminen kesti vain semmoiset seitsemän kuukautta. Siitä täytyi soittaa monta kertaa, että vähän tämmöisiä nämä ovat.
– Näin on koitettu mennä. Me pärjäämme niin kauan kuin itse pysyn kunnossa.
Murto naurahtaa, että pakkohan sitä on tyytyväinen olla.
– Se tulee sieltä, mikä tulee ja sillä siisti.
Tulevaisuuden hän kuitenkin myöntää mietityttävän.
– Sitä ei vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan sitten, kun Orpo aukaisee listansa. Ei sieltä ainakaan hyvää siunaannu. Kaikki puhuvat vain hyvää, mutta onko se sitten hyvää? Onhan tämä edullisempaa pitää kotona kuin missään laitoksessa.
– Viime aluevaaleissa kaikki puhuivat vain, että omaishoitaja ja omaishoitaja. No sitten, kun ovat päässeet läpi, omaishoitajat on unohdettu aivan tykkänään. Kyllähän sitä kaikki poliitikot omaishoitajia arvostavat puheissa. Eivät sen pidemmälle.
Meinaako Murto äänestää aluevaaleissa?
– Saa nähdä.
– Aamukahvien jälkeen Tarja palaa sänkyyn, ja minä lähden liikkumaan. Tullessa käyn kaupassa, ja ruuanlaitto tulee sitten seuraavana. Iltapäivällä Tarja lepäilee ennen kuin tulee televisiota katsomaan.
Keijo Murto mainitsee ruoanlaiton yhdeksi eniten työllistäneistä asioista muiden kotitöiden opettelun ohessa.
– En ole sitä ennen tehnyt. Kyllä kaikki on täytynyt opetella.
Toisinaan Murto hakee valmiit ateriat kaupasta tai naapurissa olevasta ravintolasta. Oma bravuurikin on kuitenkin jo kehkeytynyt, ja se on makaronilaatikko.
– Perunan keitot ja kaikki muut jo onnistuvat, mutta kastike nyt on vähän sellainen, että en ole sitä vielä opetellut.
Puoliso vieressä antaa kuitenkin tunnustusta.
– On ollut ihan hyvää, Tarja Murto sanoo.
– Lentopallopeliä katson kaksi erää ja tulen pitkällä erätauolla käymään kotona.
Kolme kertaa viikossa Keijo Murto suuntaa punttisalille, kerran uimahalliin. Hän sanoo, että omaishoitajan on itse pidettävä huoli jaksamisestaan.
Varsinkin uimahallikäynnit Murto mainitsee henkireiäkseen. Ne eivät tue pelkästään henkistä jaksamista, vaan hierovat suihkut hellivät myös selkää.
– Se vaan on ilkeää, kun se menee kolmeksi kuukaudeksi kesällä kiinni. Se on liian pitkä aika. Kuukauden vielä ymmärtäisi, mutta kolmea kuukautta ei.
Murrolla olisi oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa.
– Enhän minä sellaisia pysty pitämään. Mihin veisin hänet kotoa pois?
– En lähde mihinkään laitokseen, sanoo Tarja Murto painavan sanansa.
Tätä Keijo Murto haluaa kunnioittaa.
– Totta kai kunnioitan hänen toivettaan. Käytämme palveluseteliä, eli hoitaja tulee kotiin tällä hetkellä neljäksi tunniksi kuukaudessa. Tällä mennään nyt eteenpäin.
Lisäksi Keijo Murto saa kotihoidon kautta apua Tarjan peseytymiseen kerran viikossa. Samalla tulevat lääkkeet.
– Minun ei enää tarvitse hoitaa niitä itse, vaan apteekista tulee valmiina rulla. Tämä on paljon helpompaa kuin ennen, kun reseptit piti uusia terveyskeskuksessa ja lääkkeet jakaa itse. Nyt jokaiselle päivälle on omat pussit valmiina.
– Eihän tätä voisi tehdä, jos kokee, että se on pelkkää raskautta. Ei missään tapauksessa, hän sanoo.
Mitä omaishoidon palkkioon tulee, Keijo Murto sanoo, etteihän se vastaa lähellekään työmäärää.
– Mutta siinä on ne kriteerit ja niillä mennään.
– Tuo verottaja vain tahtoo olla. Aikanaan puhuivat verovapaudesta, mutta päinvastoin nostivat veroa, Murto hymähtää.
Keijo ja Tarja Murto ovat pitäneet yhtä yli 50 vuotta. Rakkaus ei kysy ehtoja, vaan sopeutuu, kantaa ja antaa voimaa jatkaa eteenpäin, päivän kerrallaan.
– Sairauksille ei mahda mitään. Siihen on täytynyt vain sopeutua.
