HISTORIATIEDOT vuosilta 1877-1878 Pirkkalasta kertovat, että sudet söivät tuolloin useita lapsia pitäjän alueella ja lähiympäristössä, eniten Hämeenkyrössä.
Surmia tapahtui kertomusten mukaan Nokialla ja “Yläjärvellä”, jotka kuuluivat siihen aikaan Pirkkalaan. Yhtään kirjausta nykyisen Pirkkalan alueelta ei silmiin sattunut.
Ensimmäinen uhri oli kuulemma kaksivuotias tyttö, joka leikki torpan edustalla. Uhreja kertyi alle vuodessa kymmenen, muun muassa 12-vuotias paimenpoika.
Surmista on koonnut mielenkiintoisen verkkokirjoituksen ikaalislainen historian harrastaja Veikko Huuska.
Pirkkalan Kankaantaassa torpasta katosi lokakuussa 1877 poikalapsi. “Suden jäljet huomattiin ja näitä seuraten koirain kanssa haettiin, mutta ei löydetty muuta kuin lakki, joka oli jäänyt metsään vähän matkan päähän töllistä. Luultavasti joutui poikaparka suden ruuaksi”, totesi Huuskan löytämä aikalaisraportti.
SUDET herättivät 1800-luvulla yhtä vahvoja tunteita kuin tänä päivänä. Eläimistä kirjoitettiin lehtien uutisissa ja yleisönosastoissa innokkaasti. Ongelmia oli laajalti. Turussa susi vei 1880-81 yli 20 lasta.
Susi koettiin jopa samanlaiseksi mainehaitaksi itsenäisyyteen tähtäävälle Suomelle kuin valtionvelka tänä päivänä.
”Mikä on se maa, missä sudet syövät lapsia? Eikö tiedä se maa ja kansa, että kun sellaista ensi kerran tapahtuu, sanotaan sitä onnettomuudeksi, toisella kertaa rikokseksi ja kolmannella kertaa häpeäpilkuksi, sillä sellainen uutinen tulee kiertämän kaikissa maailman sanomalehdissä”, lausuttiin Suomen Wirallisessa Lehdessä.
Syntipukeiksi joutuivat, kovin tutun oloisesti, myös kunta ja laiskat muiden kuntien asukkaat.
Joku 1800-luvun kriitikko ehdotti, että kuntia, joiden ”rajain sisällä susi vie lapsen, sakoitettaisiin siitä aika lailla”.
Älköön yksikään pyssy levätkö siksi, kunnes tuo veripeto on hengellänsä maksanut ryöstösaaliinsa.
Jeesustelijoita riitti myös merkkimiehissä.
”Älköön yksikään pyssy levätkö siksi, kunnes tuo veripeto on hengellänsä maksanut ryöstösaaliinsa”, oli itse Sakari Topelius kirjoittanut Suomettaressa nimimerkillä Lasten ystävä. Hänet myöhemmin nimettiin koko kansan satusedäksi.
SANOMATTA selvää siis oli, että historian taakka oli raskas, kun lähdin viime viikolla omaan susijahtiini lukijoiden vinkkien perässä.
Ensimmäinen vahvistettu havainto sudesta oli saatu Pirkkalassa jo tammikuussa. Heikkiläntien varressa liikkunut susi napattiin lukijan toimesta valokuvaan.
Piipahdin ensin Takamaalla, missä suden oli nähty jahtaavan peuraa rivitalon pihassa. Paikalla ei kuitenkaan näkynyt peuran raatoa tai muuta raflaavaa ja petoyhdyshenkilö epäili vahvasti koko havaintoa.
Toimitukseen oli palaaminen häntä koipien välissä. Seuraavana aamuna jysähti. Vahvistetusti kaksi sutta oli liikkunut Turrin uimarannalla ja yksi Kirkonkylän koululla. Sinne siis. Ei tarvinnut enää luimistella.
Taloyhtiöiden ja asukasyhdistysten Whatsapp-ryhmät kilajavat nyt kuumina.
Sudet kiinnostavat.
MITENKÄ sitten kävi niille 1800-luvun hukkasille?
Otuksista alettiin maksaa tapporahaa. Susia rusikoitiin hengiltä kun vain kiinni saatiin. Erästä sudenkuoppaan jäänyttä isoa elikkoa epäiltiin monien Pirkkalan ja Hämeenkyrön surmien syyksi.
Suomen susikomitea ehdotti 1881, että maahan nimitetään päällikkö susien surmaamista johtamaan ja hänelle palkataan avuksi niin sanottuja ”suden ulvojia” Venäjältä. Wilhelm von Nottbäck hankki yksityisesti yhden Tampereen seudun metsiin ulvomaan hukat torrakon kantaman päähän.
Taiturimaisia metsästäjiä Englannista visioitiin myös saatavan Suomeen. Heitä ei tullut, mutta Karjalasta raijattiin Turkuun 1880-luvun alussa kuulu sudenpyytäjä Ignoi Vornanen. Hukkia lakosi. Hänen luotinsa osuivat.
Pirkkalassa järjestettiin suuri jahti, joka veti siltavoudin onnettomien töppäilyjen takia vesiperän. Jahdin “seikkaperäinen selittäminen ahdistaisi tarpeettomasti sanomalehden palstoja”, todettiin Sanomia Turusta -aviisissa tuolloin.
