Pirkkalaan jälleen Suomen mestaruuksia pyöräilystä – Leo Malm polki kaksi kultaa junioreissa

Tampereen Yrityksen pirkkalalaisjuniori Leo Malm voitti ratapyöräilyn SM-kisoissa Turussa kaksi kultamitalia 13-vuotisten ikäluokassa. Kuva: Jari Malm

RATAPYÖRÄILYN Suomen mestaruuksista ajettiin Turun velodromillla 26.-28. heinäkuuta.

Pirkkalaan tuli kolme mitalia, kun Leo Malm ajoi kultaa molemmilta henkilökohtaisilta matkoilta (500 m ja 2 km) sarjassa miehet alle 13 vuotta) sekä pronssia nuorisoviestistä. Viestin Leo ajoi seuransa Tampereen Yrityksen joukkueessa Minni Liinalaakson ja Vilma Hautamäen kanssa.

Tampereen Yritys kahmi kuuden hengen juniorijoukkueellaan hyvän mitalisaldon. Myös Vilma Hautamäki nappasi molemmilta henkilökohtaisilta matkoilta kultaa. Lisäksi Minni Liinalaakso ajoi pronssille 500 metrillä, ja Vivian Lahti pronssille 2000 metrillä.

Tampereen yrityksen joukkue sai pronssia ratapyöräilyn nuorisoviestistä. Mukana oli myös pirkkalaisväriä. Kuva: Jari Malm

LEO Malm toi Pirkkalaan myös maastopyöräilystä SM-hopeaa. Maantiellä ikäluokkien mestaruuskilpailut ovat vielä edessä.

Leo kertoo, että ratapyörä kulkee kestävyyden, nopeuden ja voiman avulla. Kestävyys on rakentunut pyörän päällä, nopeus jalkoihin Pirkkalan jäähallissa ja voima painisalilla.

Leo haluaisi ajaa enemmän isoja kisoja ulkomailla, mutta se vaatisi lisää tukijoita. Tänä vuonna Leon tukijana on tamperelainen Comatec Group.