Pyöräily on hyväksi sydän- ja verenkiertoelimistölle ja keskivartalon ja alaraajojen lihaksille. Pyöräily ei saastuta eikä aiheuta kuolonkolareita likimainkaan niin paljon kuin autoilu. Pyöräily on edullista eikä tarvitse laajoja parkkipaikkoja. Pyörällä myös pääsee kävelyä nopeammin paikasta toiseen.
Tämän kulkumuodon etuja voisin luetella vaikka kuinka paljon.
VAIVANNÄKÖÄ tarvitaan hieman sään mukaan pukeutumisessa ja ennakointia kuljetettavan tavaramäärän kyytiin sitomisessa.
Pirkkalassakin näkee jo kivasti laatikkopyöriä, sähköavusteisia polkupyöriä, pyöriä lastenkuljetusperäkärryjen kanssa ja silloin tällöin jopa kolmipyöräisiä polkupyöriä, jotka auttavat heikomman tasapainon kanssa varustettuja polkijoita.
Erilaisia eri tarkoituksiin sopivia pyöriä löytyy jokaiselle jotain ja hifistelemättäkin mummopyörällä matka taittuu kyllä. Myös sähköavusteinen pyörä voi sopia esimerkiksi vanhemmalle väelle. Paikaltaan lähtiessä vauhtiin kiihdytys sujuu helpommin sähköpyörällä, koska hitailla nopeuksilla tasapainoa on vaikeampi pitää kuin reippaammalla vauhdilla.
Totuta koko perhe hoitamaan asiointimatkat pyörällä, niin arkiliikunta lisää liikettä ihan itsestään ja siitä tulee tapa. Liike on lääke moneen vaivaan ja ennaltaehkäisevä vielä useampaan. Digilaitteiden koukuttaessa kaikenikäisiä ja istumisen vaarojen uhatessa paitsi meitä jokaista, myös kansanterveyttä, liikunta on yksi parhaita tapoja tukea omaa terveyttäsi.
PIRKKALASSA pyöräilyolosuhteet kehittyvät koko ajan paremmiksi: asiointipaikkojen lähellä on pyörätelineitä, joihin rungon saa kytkettyä ketjulukolla ja bussipysäkeiltä löytyy katoksellisia liityntäparkkeja.
Reittejä löytyy pidemmille matkoille kuten Anian rantatien tai Säijän lenkit ja Pyhäjärven kierros ja lisäksi metsäteillä -ja poluilla on reittejä haasteita hakeville. Pyhäjärven kierto on jo klassikko!
Pyöräily on vapaata ja edullista liikkumista, jossa voi edetä rauhallisesti tai tavoitella todella koviakin nopeuksia tuulen viuhuessa korvissa. Taukopaikan ja -ajan voit päättää itse. Mikä sopii sinulle ja minkä reitin valitset? Muista kypärä!