Loukonlahden liikuntapuistohanke nytkähti eteenpäin

Liikuntapuiston alustava kustannusarvio on noin 18 miljoonaa euroa.

Loukonlahteen suunnitellun liikuntapuiston on määrä palvella liikkujia ja urheilijoita ympäri vuoden. Kuva: Loukonlahden liikuntapuiston yleissuunnitelma
PIRKKALAN kunnanhallitus hyväksyi Loukonlahden liikuntapuiston yleissuunnitelman kokouksessaan tämän viikon maanantaina. Seuraavaksi edessä on puisto- ja rakennussuunnitelman laatiminen.

Loukonlahteen suunnitellaan suurta liikuntapuistoa, johon on tulossa kolmen urheilukentän lisäksi toisistaan poikkeavia ulkoilu- ja puistoalueita. Liikuntapuiston yhteydestä on varattu tilaa urheiluhallille, joka aiotaan toteuttaa itsenäisenä hankkeena. Puistoalueen läheisyyteen on kaavailtu runsaasti uutta asutusta.

Liikuntapuiston rakentamisaikataulu on toistaiseksi avoinna. Kansliapäällikkö Jaakko Joensuu ja yhdyskuntajohtaja Jouni Korhonen kertoivat helmikuussa Pirkkalaiselle, että puistoa on hahmoteltu alustavasti rakennettavaksi vuosina 2026–2029, mutta toistaiseksi aikataulusta ei voi sanoa mitään varmaa.

Yleissuunnitelman perusteella koko hankkeen kustannusarvio on hieman yli 18 miljoonaa euroa.