TULEVANA lauantaina Suupantorilla esitellään yhtä Pirkkalan historian eniten kuohuttaneista liikennehankkeista. Kesän ensimmäisen teematorin aiheena on nimittäin Pirkkalaan suunnitteilla oleva raitiotie.
Toritapahtumassa kuntalaiset pääsevät tutustumaan raitiotien tähänastisiin suunnitelmiin, tapaamaan suunnittelijoita ja päättäjiä sekä kysymään näiltä kysymyksiä.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-allianssi on paikalla esittelemässä Pirkkalan ratikan katusuunnitelmia. Kunnan osallisuus- ja hyvinvointifoorumin väki puolestaan päivystää omalla pisteellään ja ottaa vastaan kuntalaisten kysymyksiä. Lisäksi Suupantorin lavalla on tarkoitus kuulla lyhyitä puheenvuoroja.
KUNNAN osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori Kati Tuokkola kertoo, että ratikkainfolle on kuulostanut olevan kova tarve Pirkkalassa.
”Ratikka valittiin aiheeksi siksi, kun olemme saaneet viestiä, että ratikan suunnittelusta kaivataan tietoa. Sekä kuntalaiset että luottamushenkilöt kaipaavat tietoa siitä, missä suunnittelussa mennään”, Tuokkola sanoo.
Raitiotien rakentamisesta ja sen laajuudesta päätetään lokakuussa Pirkkalan ja Tampereen valtuustoissa.
Ratikka-aiheinen teematori Suupantorilla la 18.5. klo 11–13.