TAMPEREEN Pienen lelukaupan taustayhtiö Hihhihhii on hakeutunut konkurssiin. Asiasta kertoo yrittäjä, näyttelijänä parhaiten tunnettu Janne Kataja Instagram-julkaisussaan.
”Tuotantoyhtiö Hihhihhii oy on joutunut valitettavasti jättämään vapaaehtoisen konkurssihakemuksen”, julkaisussa kerrotaan.
Tuotantoyhtiö Hihhihhiin toimitusjohtajana toimii Janne Katajan isä Pekka Kataja. Aiemmin toimitusjohtajana oli pirkkalalainen Katri Varjos. Yhtiö on pyörittänyt Pieni lelukauppa -ketjua sekä tuottanut elokuvia, tv-ohjelmia ja tapahtumia.
Konkurssihakemuksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Juttua korjattu 16.4. klo 15.57: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Katri Varjos on tuotantoyhtiön entinen toimitusjohtaja, ei nykyinen. Lisätty tieto, että nykyinen toimitusjohtaja on Janne Katajan isä Pekka Kataja.