Säästäthän tämän männyn – kun lapsuudesta tuttu maisema on muuttunut autiomaaksi, kipeää tekee

Ainakin nuoria pitäisi kuunnella. He ovat kuitenkin ihmiskunnan omatunto, kirjoittaa kolumnisti Arto Köykkä.

OLEN OTTANUT talteen tekstin, jonka Pirkkalan perillä asuva Ari Mäenpää kirjoitti omasta lähimetsästään.

Hän sanoi, että hänen tärkeä puunsa on tuiki tavallinen puu kotitien mutkassa. Se oli vielä pieni, kun vaari saapui isännöimään taloa vuosikymmeniä sitten, mutta kasvaessaan se on nähnyt suvun miehiä lähtemässä sotaan, heinään ja riiuulle. Sitä ovat sitkistäneet helteet ja pakkaset ja vierestä tuhannesti jyristäneet maitoautot, traktorit ja lumiaurat.

Vaari ja isä ovat molemmat hankkineet tuloja savotoilla, joten metsän käyttö on ollut talossa luonnollista, mutta Arin ollessa pieni poika isä sanoi, että säästäthän tämän männyn, kun se on todistanut niin paljon.

Nyt se puu tarkkailee jo neljännen polven taivalta ja toivottavasti vielä lukuisia polvia tämänkin jälkeen: ”Puuni ei ole erityisen vanha tai näyttävä, vaan hiljainen ja tavallinen kuten ne naiset ja miehet, joiden elämää se on seurannut.”

KUN OMAN kodin seinustalta kaadetaan sen rakenteita vaurioittava puu, jokin saa kysymään, onko sittenkään pakko. Eikö mitään muuta voitu tehdä? Keskelle isoja metsiä syntyneet hakkuuaukeat kestän kyllä, mutta kun lapsuudesta tuttu maisema on muuttunut autiomaaksi, kipeää tekee.

Ainakin nuoria pitäisi kuunnella

Metsän kaatuessa mielen valtaa voimattomuuden tunne: Ei niille mitään voi. Ne osaavat aina perustella käytäntönsä. Jos olisi ollut liikkeellä varhain, ne olisivat sanoneet, ettei asia ole vielä ole ajankohtainen, sillä se on vasta valmistelussa.

Seuraavassa vaiheessa ne sanovat, että asia on jo päätetty ja protestit ovat myöhässä. On mahdotonta tähdätä siihen hetkeen, joka olisi se juuri nyt ja se oikea hetki.

Ainakin nuoria pitäisi kuunnella. He eivät aina ole järkeviä eivätkä ymmärrä niin sanottuja elämän tosiasioita eivätkä vallankaan taloudellisia realiteetteja. He ovat kuitenkin ihmiskunnan omatunto.

ELÄMÄNI VIITEEN merkittävimpään nähtävyyteen kuuluu Meksikon Oaxhacassa kasvava sypressi. En muista, sanottiinko sitä matkaoppaissa maailman vanhimmaksi vai suurimmaksi puuksi. Samoilla mainesanoilla mainostetaan maailmalla varmaan muitakin puita, mutta joka tapauksessa tämä sypressi on vaikuttava elämys. Sillä on nimikin, Santa Maria del Tule.

Tyvellä oli ympärysmittaa 42 metriä, ja tarvitaan kolmenkymmenen ihmisen kädet, jotta ne riittävät ympäröimään runkoa.

Joidenkin arvioiden mukaan Santa Maria del Tule on aikakaudelta 300 vuotta ennen Kristusta. Niihin aikoihin Aleksanteri Suuri hallitsi puolta maailmaa ja Platon kirjoitti dialogejaan, joiden perusteella tunnemme Sokrateen.

Kirjoittaja on entinen Pirkkalan pappi, joka kirjoittaa näkövinkkeleitä vaihdellen.