Sodan aikana lähes joka kolmas Pirkkalan asukas oli Karjalan evakko – Terttu toi Pirkkalaan tiilenpalan synnyinpitäjänsä kirkosta Venäjältä

Karjala-seura pystytti näyttelyn Pirkankoivuun. Tekeillä on kirja, johon kerätään evakkojen jälkeläisten muistoja karjalaisuudesta elämän voimavarana.

KIRSTI Pitkänen (vas.) maalasi Karjala-seuran näyttelyyn taulun piirankanteosta. Terttu Knuutila toi katsottavaksi taulun synnyinpitäjänsä Muolaan kirkosta. Karjalaisuuteen voi tutustua vanhustyön keskus Pirkankoivussa joulukuun ajan.

PIRKANKOIVUN käytävällä on joulukuun ajan esillä Karjala-seuran Juuret Karjalassa -näyttely. Seinille on koottu tauluja, valokuvia ja muita muistoja rajan taakse jääneestä Karjalasta.

Esillä on muiden muassa Kirsti Pitkäsen (o.s. Tolvanen) maalaus Jaakkiman kirkosta Sortavalan läheltä, missä hänen vanhimmat sisaruksensa on kastettu.

Terttu Knuutila, omaa sukua Kuisma, toi Pirkankoivuun maalauksen Muolaan kirkosta. ”Olen syntynyt Muolaassa. Kun kävimme siellä retkellä 1990-luvulla otin tuhoutuneen kirkon sijoilta mukaan yhden kirpitsan eli tiilenpalan ja kotonani on nyt pala Muolaan kirkkoa”, Terttu Kertoo.

Pirkkalan kuvataidekoulun käynyt Kirsti Pitkänen on tehnyt näyttelyyn varta vasten useita maalauksia. Niissä on esillä myös karjalaisia perinteitä, kuten piirakanpaistoa.

”Kolme vanhinta sisartani ehti syntyä Sortavalassa ennen evakkoon lähtöä. Itse synnyin Suomessa. Mieheni suku on Sakkolasta. Sillähän me varmaan olemme karjalaisuudesta innostuneita.”

Olemme kiertäneet Pirkkalan yläkouluilla opettamassa piirakoiden tekoa kahdeksasluokkalaisille.
Terttu Knuutila

Sakkola on kunta, josta tuli Pirkkalaan 265 evakkoa sodan aikana. Kaikkiaan Pirkkalaan tuli 786 siirtolaista Karjalasta. Määrä vastasi tuolloin lähes kolmasosaa kunnan väkimäärästä, joten Pirkkalalla on vahvat karjalaiset juuret.

Sodan jälkeen Pirkkalassa asui 613 evakkona kuntaan tullutta karjalaista.

Moni evakkoperhe sai asuttavakseen pientilan. Samalla kylällä rajan takana asuneet saattoivat tulla Pirkkalassakin naapureiksi. Esimerkiksi Sakkolan Viiksanlahdessa asuneet asutettiin Pirkkalaan lähemmäs kaupunkia oleville asuinalueille ja Sipilänmäeltä tulevat enimmäkseen Sorkkalaan ja Pirkkalan vanhan kirkon lähettyville, kerrotaan näyttelyn infotekstissä.

Pitkänen ja Knuutila ovat pahoillaan, kun yhteys Venäjälle nyt ovat poikki. Ties milloin on mahdollista tehdä tutustumisretkeä suvun synnyinsijoille, jos sellainen nuorta polvea kiinnostaisi.

Kirsti Pitkäsen karjalainen kotisija on Laatokan pohjoisrannalla Sortavalassa. ”Ehdin käydä siellä kerran. Löysimme isoisän kotitalon Laatokan rannalta, paikan nimi on Tolvasenlahti sukumme mukaan. Talossa asui vanha mummo ja rakennus oli aivan ränsistynyt. Ei sinne toista kertaa oikein haluakaan mennä”, Kirsti Pitkänen mietti 1994 tehdyn matkan tunnelmista.

Näyttelyyn ovat tuoneet maalauksia ja valokuvia myös Pentti Kokko, Riitta Kuisma, Tarja Sipponen, Iines Hoffrén ja Marja-Liisa Hietalahti.

LAAMASTEN sukutalo Sakkolan Sipilänmäeltä. Maalauksen toi Karjala-seuran näyttelyyn Marja-Liisa Hietalahti.

VIIME vuonna 75 vuotta täyttäneen Pirkkalan Karjala-seuran sihteeri Terttu Knuutila sanoo, että karjalaisuutta halutaan nyt viedä eteenpäin erityisesti evakkojen jälkeläisille.

”Karjalan perinteiden vaaliminen ei ole nykyisin vain evakkojen tarinoita, vaan meidän lastemme ja lastenlastemme liittymistä karjalaiseen sukupolvien ketjuun”, sanoo Terttu Knuutila.

Pirkkalan Karjala-seura julkaisi muutamia vuosia sitten Evakkotarinoita-kirjan ja teki siitä myös äänikirjaversion.

Nyt on tekeillä uusi kirja, johon pyydetään evakkojen toisen ja kolmannen sukupolven tarinoita siitä, miten karjalaisuus vaikuttaa yhä ihmisten muistoissa ja voimavarana.

Kirjan on määrä ilmestyä ensi vuonna. Noin puolet aineistosta on koossa ja Knuutila rohkaisee karjalaisten jälkeläisiä kertomaan omia tarinoitaan ja ottamaan yhteyttä. Karjala-seura ottaa mielellään uusia jäseniä mukaan.

”Tänä syksynä meillä on ollut mukava projekti, kun olemme kiertäneet Pirkkalan yläkouluilla opettamassa piirakoiden tekoa kahdeksasluokkalaisille. Niitä paistamassa kävi noin sata kasiluokkalaista.”

Juuret Karjalassa -näyttely vanhustyön keskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 Pirkkala) joulukuun ajan, avoinna 8-18. Lisätietoja Pirkkalan Karjala-seurasta Terttu Knuutila puh. 040 963 9802 tai sähköpostitse terttutelle(at)gmail.com.