KUN jatkosota loppui, Suomessa oli käytössä asutuslaki, jonka avulla Karjalasta sotaa pakoon lähteneet evakot saivat Suomesta uudet, pienet tilansa.
Pirkkalassa oli sodan jälkeen vuonna 1948 peräti 613 evakkoa, noin neljäsosa koko kunnan väestä silloin.
”Osalle lohkottiin siirtotilat Karjalaan jääneiden maiden korvaukseksi. Vanhempani saivat Sankilan kartanosta erotetun pientilan. Sankilasta lohkottiin yhteensä kahdeksan tilaa”, kertoo Pekka Naskali.
Murre, kieli, se on karjalaisuuden olennainen asia.
Naskali syntyi evakkojen perheeseen heti Pirkkalaan tulon jälkeen ja viljelee yhä vanhempiensa saamia noin 20 hehtaarin maita.
”Eihän niissä ole enää peltoa kuin viitisen hehtaaria. Nykyisin minulla on lisäksi vuokralla 50-60 hehtaaria vuokramaata. Muuten ei pärjää nykyisin”, 75-vuotias Naskali kertoo.
”Siirtolaisten saamien tilojen koko oli aika lailla vakio, 20 hehtaarin molemmin puolin. Peltoa oli ehkä puolet ja navetassa 5-6 elikon karja. Siitä saatiin elanto. Nykyisin täytyy olla 500-600 elikon karja, että sen pito kannattaa”, Naskali toteaa.
SIIRTOVÄELLE lohkottiin tiloja myös Valkilasta. Monet Pirkkalan siirtotilat ovat haja-asutusalueella Sorkkalantien seudulla.
Karjalaiset olivat Hämeeseen tullessaan vieraita. Murteesta saatettiin ilkkua lapsille koulussa. Huonostakin kohtelusta on kerrottu.
Pekka Naskalilla ei ole pahaa sanottavaa Sankilan isännistä, jotka menettivät maitaan karjalaisille.
”Sankilassa oltiin kaikille myötämielisiä. Saimme apua, kun tarvitsimme. Myöhemmillä vuosilla, jo EU-aikana, menin kysymään isännältä Martti Sasilta puimuria lainaksi omani hajottua pellolle. Se luvattiin, ja myös tilanhoitaja Mikko Kurikka auttamaan”, Naskali muistelee kiitollisena.
KARJALA takaisin -aate oli Suomessa voimissaan vielä pari vuosikymmentä sitten.
Melkoisen yhdestä suusta Pirkkalan Karjala-seuran väki toteaa tänä päivänä, että se toive on jo käytännön syistä hiljaisesti jäänyt. Karjalassa syntyneitä on koko ajan vähemmän ja mihin Suomi muutoinkaan lisää maata tarvitsisi.
Mutta mikä on karjalaisuudessa se lähinnä sydäntä oleva asia pirkkalalaisille rajan takaisessa Karjalassa syntyneille tai heidän lapsilleen?
”Murre, kieli, se on karjalaisuuden olennainen asia”, kaikki toteavat.
”Karjalaiset laulut ja Sortavala. Se oli kotiseurakuntani, vaikka synnyinkin evakossa. Olen käynyt katsomassa kotipaikat rajan toisella puolella”, kertoo Iines Hoffrén.
Riitta Kuisman vanhemmat ovat Jääskestä läheltä Suomen nykyistä rajaa. ”Mieheni Tapion juuret ovat Sakkolassa, joten karjalaisuutta löytyy perheestä.”
Hän muistelee, kuinka opettaja puuttui karjalaisuuteen Tammerkosken tyttölyseossa.
”Kun olimme hiukan meluisia, opettaja kyseli, kuinka monen vanhemmat ovat Karjalasta kotoisin.”
Karjalaisten puheliaisuus ei ole pelkkä myytti. Hämeessä vilkkaat evakot erottuivat toki myös murteensa takia.
Pirkkalan Karjala-seuran kotisivuillakin todetaan, että yhteisten tapaamisten ohjelmassa on aina ”haastelua”.
”Haastaminen ja seurallisuus ovat karjalaisuutta”, Kuisma vahvistaa.
Terttu Knuutila kuvailee karjalaisuutta luonteenpiirteeksi: vaikka mitä tulee vastaan, vaikeudet voitetaan. Kotoa lähtö ja uuden elämän aloittaminen lienee harjoittanut siihen.
Jorma Schukoff vahvistaa havainnon. ”Uskoa huomiseen ei menetetä, vaikka mitä tulisi vastaan.”
MONI pirkkalalainen ei tienne, mitkä paikkakunnat sukunimistä ovat karjalaistaustaisia.
Seuran perustamiskokouksen pöytäkirja 12.10. 1947 antaa niistä hyvän läpileikkauksen. Kokous pidettiin Pirkan pirtissä.
Johtokuntaan valittiin ”konstaapelin vaimo Airi Mansikka, asentajan vaimo Lahja Orpana, konstaapeli Arvi Mansikka, ja maanviljelijät Matti Niippa, Eino Laamanen ja Aapro Jääskeläinen ja varajäseniksi konttoristi Martta Sairanen, maanviljelijät Veikko Pirinen ja Erkki Loponen.”
Ravintolatoimikuntaan valittiin muiden muassa ”rvat Outi Antila, Hilja Iivonen, Aino Laamanen, Lahja Orpana, Helga Pusa, Hilkka Laamanen, Irja Jääskeläinen ja neidit Vilma Pirinen, ja Iida Naskali.”
Pirkkalan Karjala-seuran 75-vuotisjuhla Pirkan pirtillä (Koivutie 15, Pirkkala) su 16.10. klo 13. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita viettämään juhlaa. Juhlapuhe kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth, jolla myös on karjalaisia juuria.
