Kun toiveet ja todellisuus eivät kohtaa – me kaikki olemme Sirkku Peltolan luoman Kotalan perheen hahmoja, vaikkemme ehkä sitä tajua

Suomen hevonen -sarja kertoo EU-Suomen rakennemuutoksista ja tavallisten ihmisten elämänhaaveista.

TTT:n Reikäleipä-näytelmä on viides osa Sirkku Peltolan Suomen hevonen -sarjaan. Lassi (Mika Honkanen, vas.) ja Kai Kotala (Aimo Räsänen) puntaroimassa pajutilansa yrityspolkua. Valokuva Kari Sunnari.

Mikä: Reikäleipä Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä.

Ketä: Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola. Rooleissa: Äite Ola Tuominen, Aili Kotala Tuire Salenius, Jaana Kotala Miia Selin, Kai Kotala Aimo Räsänen, Lassi Kotala Mika Honkanen. Vanhuksia Hertta Pihlaja Anna Kuusamo, Jalava Ylävyöry Jyrki Mänttäri, Tuomi Ulappa Saska Pulkkinen.

Pähkinänkuoressa: Kotalan perhe on palannut asuinsijoilleen. Kotitalo seisoo heinittyneellä tontilla 2000-luvun kerrostalojen taustoittaessa maalaiskunnan keskustanäkymää kuin Pirkkalassa ikään. Palveluita tarjoaa kioski kärttyisine vanhuksineen. Elinvoimahankkeena nousee esiin pajutila. Äite on piilotellut pahan päivän varalle pientä suoplänttiä. Kaitsulla ja Lassilla herää idea, jolla saa fyrkkendaalin poikimaan.

Arvio: Sirkku Peltolan Suomen hevosesta (2004) alkanut sarja on jo viidennessä osassaan. Avausta seurasivat Yksiöön en äitee ota (2007), Lämminveriset (2011) ja Hevosten keinu (2015). Pääosassa on Kotalan perhe, joka ei jahkailuineen ja täyttymättömine toiveineen ole ollenkaan niin mielikuvituksellinen yksikkö kuin voisi ajatella.

TTT:n näytelmä Reikäleipä. Kuvassa Aimo Räsänen, Tuire Salenius ja Miia Selin. Valokuva Kari Sunnari.

Kotaloiden kanssa on tehty pitkä aikamatka Suomessa. Perheen kautta on kerrottu EU-kivuista, pakolaisvyörystä ja kaupungistumisen mukanaan tuomasta henkisestä rakennemuutoksesta. Kotalat ovat elinvoima-Suomeen pakkosiirrettyjä 1970-luvun pienviljelijöitä.

Kotala-saagaa voi verrata Aki Kaurismäen elokuviin. Ydinsanoma on pelkistetyn kirkas vaikka tarinat vaihtuvat, eivätkä nekään niin ihmeemmin. Eikä katsoja sitä odotakaan.

Sanailu on Reikäleivässä tutun hauskaa. Aili Kotala pohtii lukemaansa lehtijuttua: ensin oli peräreikä, sitten ihminen kasvoi ympärille ja toiseen päähän äly.

Noin se kehitysopin mukaan on tosiaan mennyt. Suoli tarvittiin ennen aivoja.

Tuire Salenius voisi jo hakea patentin Aili Kotala -aksentilleen, miksei myös Aimo Räsänen Kai Kotalan ässävialle. Näyttelijät ovat vuosien kuluessa vaihdelleet. Mika Honkanen, Miia Selin ja uusi Äite Ola Tuominen ovat nyt luonteikkaita ydinperheen edustajia.

Peräkammarin pojaksi vuosien mittaan yhä vahvemmin ajautunut Kai Kotala on koskettava, tragikoominen hahmo. Hänen kauttaan näyttäytyy nuoriso- ja rakennetyöttömyyden olemus. Kyse ei ole laiskuudesta.

Reikäleivässä Kotaloiden tarina kulkee kohti kaunistelematonta finaaliaan naurun ja itkun välimaastossa. Katsojana miettii, säilyykö toivo yli loppuratkaisun?

Toimittajan tähdet: ☆☆☆☆☆