TAMPEREEN Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi sai sinetin, kun allianssisopimus allekirjoitettiin Raatihuoneella keskiviikkona.
Sopimus solmittiin Tampereen Raitiotie Oy:n, Tampereen kaupungin, Pirkkalan kunnan, NRC Group Finland Oy:n, YIT Suomi Oy:n, AFRY Finland Oy:n sekä Sweco Finlandin Oy:n kesken.
Sopimus koskee Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien toteutussuunnittelua sekä mahdollista rakentamista.
Tavoitteena on, että lokakuussa 2024 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat päättää allianssin toteutussuunnittelun tulosten perusteella raitiotien rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta raitiotieradan vaiheittain toteuttamisesta.
”Odotukseni allianssin suuntaan ovat kovat. Toivottavasti saadaan kilpailukykyinen rakentamishinta ja kommunikointi kuntien suuntaan sujuu. Luotan siihen, sillä tekijät ovat kokeneita ja vastanneet tähänkin asti Tampereen raitiotiehankkeesta”, sopimuksen Pirkkalan kunnan puolesta allekirjoittanut pormestari Marko Jarva sanoo.
Tampereen kollega Kalervo Kummola totesi, että ratikka on paitsi sen kiskot ja vaunut, myös taidonnäyte modernista tulevaisuuden Tampereesta.
”Tamperelaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen, sen suosio jatkaa kasvuaan ja se on soljahtanut erinomaisesti osaksi kaupunkimme liikennejärjestelmää”, Kummola sanoi.
Jarvan mukaan Pirkkala on päättänyt olla mukana suunnittelussa, kun Tampereen seudulla tavoitellaan raideliikennepainotteista joukkoliikennettä.
”Nyt alkava raitiotien toteutussuunnittelu tuottaa meille päätöksentekoon tarvittavat tiedot mm. rakentamisen kustannuksista, joiden perusteella valtuusto tekee päätöksensä. Pirkkalassa on tarkkaan seurattu Tampereen Ratikan ensimmäisiä vuosia ja siitä saadut kokemukset ja näytöt riittävät vakuuttamaan, että kyseessä on oikeasti kuntakehityshanke, jonka avulla kunnan elinvoimaisuutta voidaan menestyksekkäästi kehittää”, Jarva totesi tilaisuudessa.
Allianssisopimukseen kirjattu lause mahdolliseen vaiheittaiseen rakentamisen varautumisesta tarkoittaa Jarvan mukaan suunnitelmia ja laskelmia siitä, että raitiotie tehdään heti suoraan Pirkkalan keskustaan Suupalle asti tai vaihtoehtoisesti Partolaan ja joskus myöhemmin kuntakeskukseen.
Jarva ounastelee, että kahdessa osassa rakentamisen olisi kalliimpaa. Kiskojen teko Suupalle asti lieneekin se todellinen vaihtoehto, kun raitiotiepäätöstä tehdään vuoden kuluttua.
SOPIMUKSEN allekirjoitus käynnistää kehitysvaiheen, jonka aikana allianssi laatii raitiotiekaduista katusuunnitelmat, toteutussuunnitelman ja laskee raitiotien rakentamisen tavoitekustannuksen.
”Edessämme on varsin intensiivinen, noin vuoden mittainen kehitysvaihe, jolle luonnollisesti toivomme jatkoa rakentamisen merkeissä, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoi.
Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnittelun lähtökohtana on Tampereen ja Pirkkalan valtuustoissa huhtikuussa hyväksytyn hankesuunnitelman 335 miljoonan euron investointikustannusarvio.
Suunnittelua uudessa allianssissa edustavat Sweco Finland Oy ja AFRY Finland Oy.
Kehitysvaiheen lopulla, lokakuussa 2024, Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat toteutussuunnittelun tulosten perusteella päättää raitiotien rakentamisesta.
Uuden allianssin mahdollisesta rakentamisesta vastaavat NRC Finland Oy ja YIT Suomi Oy.