Viime vuodet mukavassa myötätuulessa purjehtinut lähiruoka-ajattelu on uusien haasteiden edessä. Periaatteessa kaikki kannattavat lähiruokaa, mutta tiukentunut talous pakottaa monen kuluttajan juoksemaan halvimman hinnan perässä. Useimmissa kunnissa niin on tehty koko ajan.
Lähiruualla menee hyvin. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin projektipäällikkö Päivi Töylin mukaan kuluttajat ovat ymmärtäneet lähellä tuotetun tuoreuden ja laadukkuuden ja kaupat ovat entistä halukkaampia ottamaan myyntiin pieniä eriä lähellä tuotettua.
– Korona-aikana lähituottajien suosiminen lähti nousuun, joka on jatkunut edelleen. Kuluttajilla on selvä motiivi tukea lähialueen yrittäjiä, ja kaupatkin nostavat paikallisia tuotteita esiin aina vain enemmän, Töyli uskoo.
– Tarjonta on myös monipuolistunut eli lähiruokaa on saatavissa useammissa tuotekategorioissa. Perinteisesti leipomotuotteet ovat usein olleet lähituotteita, mutta nyt myydään myös säilykkeitä ja erikoistuotteita. Jalostustoiminnan kehittyminen näkyy kaupoissakin.
Töyli antaa tunnustusta kaupoille paikallisten tuotteiden esillepanosta. Lähituotteet merkitään selvästi niin, että ne erottuvat muista, tai ne kootaan yhteen lähituotehyllyksi. Markkinoinnissakin on menty eteenpäin.
Siitä, mikä lähiruuan tila valtakunnassa täsmälleen on eli miten paljon sitä kulutetaan, ei ole tilastotietoa. Kaupalla on tarkkaa dataa esimerkiksi luomutuotteiden menekistä, mutta lähiruuasta vastaavia numeroita ei ole saatavilla.
Itse asiassa tilastot eivät edes tunne sellaista käsitettä kuin lähiruoka. Virallista määritelmää paikalliselle ja mahdollisimman lähellä tuotetulle ei ole. Jonkun mielestä lähiruokaa on omalla kylällä tuotettu, toisen mielestä kaikki kotimainen ruoka on lähiruokaa.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen kertoo, että Taloustutkimuksen Suomi syö -selvityksen mukaan kotimaisuus on kuluttajille tärkeä ostokriteeri. Sen ajatellaan merkitsevän myös laatua ja puhtautta.
Hiekkaa lähiruuan rattaisiin heittää kiristynyt taloustilanne. Vuokraan, asuntolainan korkoon tai energian hintaan on vaikea vaikuttaa, mutta ruokakaupassa voi tehdä itse valintoja. Moni joutuu miettimään, miten paljon pystyy laittamaan rahaa ruokaan.
Päivi Töyli muistuttaa, että lähiruoka ei missään nimessä ole automaattisesti kalliimpaa. Etenkin suoraan tilalta ostaen lähellä tuotettua ruokaa voi saada tavanomaista edullisemminkin.
– Talouden vaikeina aikoina on myös hyvä nähdä lähituotteen ja paikallisen hyvinvoinnin yhteys. Kun ostan paikallisesti tuotettua ruokaa, ostan samalla elinvoimaa ja työllisyyttä omalle lähialueelle.
Tämä pitää paikkansa etenkin pitkälle jalostettujen tuotteiden osalta. Kotipaikkakunnalla purkitettu kala, lähileipomon leipä tai paikallinen juusto työllistää aina enemmän kuin sen raaka-aineen viljelijän. Moni muutaman ihmisen työllistävä yritys voi pysyä hengissä paikallisten kanta-asiakkaiden ansiosta.
Töyli kannustaa lähituottajia satsaamaan tuotekehitykseen ja tuotteen jalostamiseen mahdollisimman pitkälle. Pieni toimija voi vastata ketterästi kuluttajien odotuksiin. Kuluttaja puolestaan on valmis maksamaan asiallisen hinnan, kun tuote vastaa hänen tarpeitaan.
Vaikka naapurin maatilan tai juustolan elinvoima ei kiinnostaisi, lähiruuan ostamiseen motivoi oma hyvinvointi. Kun ostaa lähellä tuotettua, on helppo selvittää, missä ja miten peruna tai vasikka on kasvanut. Lähiruoka on tuoretta ja yleensä tilalla kypsäksi asti kasvatettua, laadukasta ja hyvänmakuista.
Moni arvostaa myös lähituotteen pientä hiilijalanjälkeä. Luonto kiittää, kun ruoka ei kierrä naapurin pöytään kumipyörillä tehtaan, varaston ja marketin kautta.
Lähiruoka-ideologiaan ihastuneet kuluttajat toivovat paikallista ruokaa myös arkilounaille eli koulujen, päiväkotien ja henkilöstöruokaloiden keittiöihin. Julkisten hankintaprosessien säännöt ja lainalaisuudet eivät kuitenkaan suosi pieniä tuottajia.
– Jos mennään yksioikoisesti halvimman mahdollisen hinnan perässä, on vaikea suosia edes kotimaista. Toivoisinkin, että ruokaa ajateltaisiin kunnissa muunakin kuin kulueränä. Halvan ruuan maksaa aina joku. Se voi olla pois ympäristöltä, eläinten hyvinvoinnilta tai sosiaalisesta pääomasta ja ihmisten hyvinvoinnista. Kuntapäättäjien pitäisi oivaltaa, että lähiruoka voi olla hyvinvointi-, elinvoima- ja vetovoimatekijä, MTK:n Heidi Siivonen sanoo.
Lähiruuan osuutta kuntien ruokapalveluissa olisi siis syytä kasvattaa. Asiantuntijoiden mukaan se on täysin realistinen mahdollisuus. Tarvitaan vain tahtotilaa ja raharesursseja alueelliseen yhteistyöhön. Kuntapäättäjät ovat tässäkin paljon vartjoina.
– Avain on se, että tiedetään puolin ja toisin, missä mennään. Tuottajan pitää ymmärtää, miten ruokapalveluissa toimitaan ja missä muodossa ruoka sinne pitää tarjota. Miten porkkana pitää käsitellä, mikä on kalapihvin oikeanlainen ravintosisältö ja minkä kokoisissa pakkauksissa keittiöt haluavat säilykekurkkunsa, Päivi Töyli sanoo.
– Sama pätee myös toisin päin. Julkisen ruokapavelun pitää tietää, mitä kaikkea lähialueella tuotetaan eli mitä olisi mahdollista saada lähiruokana. Kun tällaista vuoropuhelua käydään hyvissä ajoin ennen kilpailutuksia, voidaan löytää ratkaisuja, joilla pienemmätkin tuottajat pystyvät vastaamaan tarjouspyyntöön.
Töyli ja Siivonen huomauttavat, että suomalaiset ammattikeittiöt ovat täynnä osaavia ammattilaisia. Nämä osaavat suunnitella ruokalistat ja varastot sen mukaan, mikä tuote milloinkin on parhaimmillaan. Satokaudella hintakin on kilpailukykyinen.
– Toisaalta kotimaiset juurekset ovat kohtuuhintaisia läpi vuoden. Kun ruokapöytään lisätään monipuolisesti kotimaisia satokauden kasviksia ja juureksia, saadaan paikallisuutta ylös ja hintaa alas. Kasvisten osuutta ruokalistassa kannattaa muutenkin kasvattaa, ja eläimistä voi käyttää niitä edullisempiakin ruhon osia, Heidi Siivonen sanoo.
Siivosen mukaan monen kunnan ruokapalveluissa lähiruoka on jo todellisuutta. Hän kertoo, että Mikkelissä on haluttu suosia järvikalaa. Yhdessä paikallisen teollisuuden kanssa kehitettiin järvikalapihvi, jolla korvattiin ulkomainen tuote.
Tammelassa on paikallisen leipomon kanssa kehitetty juuri koulujen ja päiväkötien keittiöön sopivat sämpylät, ja ruokalistassa on aina lähiruokasymboli, kun mukana on paikallisia tuotteita.
Heidi Siivonen muistuttaa, että Pirkanmaalla on paljon marja- ja vihannestiloja ja pieniä maidon jatkojalostajia. Sahalahti on koko Etelä-Suomen broilerintuotannon keskittymä. On tilateurastamoita ja jonkin verran ammattikalastajiakin.
– Riittävän ison massan ja väylän luominen ammattikeittiöihin vaatii toki vaivannäköä eli tuotekehitystä ja yhteistyötä mutta ei aivan suunnattomia ponnisteluja, Siivonen sanoo.
– Pienen tuottajan usein järkevää verkostoitua. Esimerkiksi Parasta Pirkanmaalta -hanke edistää tuottajien yhteistyötä ja vuoropuhelua.
SUSANNA VILJANEN
