Tampereen Työväen Teatterin Väinämöinen on yhdistelmä kevyttä hulluttelua ja Kalevala-opetusta

Kalevala-tulkinta jättää kovin epätasaisen ja sirpaleisen maun.

TTT:n Väinämöinen-näytelmä ottaa Juha Hurmeen modernina versiona kantaa kansalliseepoksen syntyihin syviin. Kuvassa Heidi Kiviharju ja Pentti Helin.

Mikä: Väinämöinen Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä.

Ketä: Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme. Musiikki Pekko Käppi. Rooleissa Janne Kallioniemi, Petra Ahola, Teija Auvinen, Pentti Helin, Heidi Kiviharju, Myy Lohi ja Pekko Käppi.

Pähkinänkuoressa: Juha Hurmeen käsikirjoittamassa Kalevala-versiossa edetään Elias Lönnrotin kokoaman kansalliseepoksen pääjuonen mukaisesti, mutta kyseenalaistaen. Maailma syntyy sotkan munasta, salaperäistä Sampoa taotaan ja ryöstetään. Liikutaan Kalevalan mailla ja kohdataan häijy Pohjolan emäntä.

Lönnrotin rooli saa kuraa niskaansa. Mikä määrä Kalevalassa oli Lönnrotin ja ajan hengen mukaista tietoista muokkausta 1800-luvun tarpeisiin? Suomalaisuudella piti todistaa olevan vahvat henkiset juuret, jotta tästä pohjoisesta alueesta voisi jonain päivänä tulla jopa itsenäinen valtio.

Oliko Lönnrot käpistellyt kansan vereviä runoja liikaa?

Hurmeen mukaan Lönnrot todella oli runonlaulajien tuotoksille aika ankara eeposeditori, tekstin säätäjä totinen. Säkeitä oli kirjattu runonkeruumatkoilla ylös röykkiöittäin, ja Lönnrot valitsi niistä juoneen sopivan osan mukaan. Toisaalta eri miekkoset ja naikkoset lauloivat runoja hiukan eri sanoin, joten ota siitä selvää.

Muinaisissa runoissa sukupolvilta toisille kerrotut maailman syntymyytit ja Kalevalan tapahtumat ovat samaa juurta Baltiasta Pohjolaan asti ja jopa kautta maailman. Niitä on kerrottu yli tuhat vuotta sitten. Ties vaikka ne olisivat jo liskoaivoissamme muhineita alkuajatuksia. Se on kiehtovaa.

VÄINÄMÖINEN Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä. Kuvassa Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Myy Lohi, Petra Ahola (trapetsi), Pentti Helin ja Janne Kallioniemi. Kuva: Kari Sunnari

Arvio: Muinaiset runot ovat porttimme kauas ihmiskunnan alkuhämärään. Hienoa että Hurme on aiheeseen tarttunut nyt myös tuoreen kirjansa ”Kenen Kalevala?” kautta. Hurmeen mukaan Lönnrotin opuksessa ”elävä karjalainen perintö muumioitiin pyhäksi suomalaiseksi kirjaksi”.

Itse näytelmää nämä mielenkiintoiset toteamukset eivät valitettavasti pelasta. Jotkin kohtaukset ovat hauskoja, jopa ”hulvattomia”. Sirpaleinen kokonaisuus on silti ikään kuin sekoitus yliopiston kansanrunouden kurssin luentoa ja niiden välissä olevia viihdepläjäyksiä.

Ehdoton helmi näyttämöllä oli Myy Lohen laulama ”Alahalla on allin mieli”. Sen tyylilaji miellytti tämän kirjoittajaa.

Toimittajan tähdet: ☆☆☆