RANTANIITTYYN tänä kesänä asennetun laiturin viereen rakennettu terassi nostattaa ohikulkijoissa ihastuneita huokauksia. Kunnanpuutarhuri Miia Terämän mukaan Pirkkalan kuntakeskuksen edustalle Pyhäjärven rantaan tehdystä uudesta terassista tuli aiottua kookkaampi.
”Terassia oli ajateltu vähän pienemmäksi, mutta laiturin maatuki ja maaston korkomaailma määrittelivät, että siitä tuli noin iso”, Terämä kertoo.
Terämän mukaan terassi on ”katselupaikka”. Vielä tämän syksyn aikana sinne aiotaankin tuoda penkkejä, mutta tulevaisuudessa kalustusta saatetaan täydentää.
”Syksyn aikana tulevat vain penkit. Katsotaan myöhemmin, mikä kalustuksen tarve on.”
KESKELLE vastavalmistunutta terassialuetta on jätetty kasvamaan mänty, jota laudoitus kiertää. Se miellytti erityisesti rannassa Jukka Lehtolammin kanssa kävelyllä ollutta Mervi Lehtolammia.
”Tämä on mielestäni ihana”, Mervi Lehtolammi ihasteli kookasta puuta.
Hän toivoi, että Pirkkalaan suunnitellut risteilyt toteutuvat. Hänellä on risteilymatkoja varten suunnitelma jo valmiina.
”Olemme pirkkalalaisia. Olisi kiva mennä bussilla kaupunkiin ja tulla kaupungista tähän”, Lehtolammi suunnitteli.