Pride-kuukausi ei juuri näy Pirkkalassa, mutta yhden tehtaan pihassa liehuu sateenkaarilippu – ”Haluamme olla kaikille osallistava työpaikka”

Kurikantiellä sijaitsevan DS Smithin tehtaan on tarkoitus liputtaa kesäkuun ajan. Lauantaina Tampereella pidetään Manse Pride -tapahtuman kulkue.

DS SMITHIN tehtaan lipputankoon on vedetty yhtiön logolla varustettu sateenkaarilippu.

MONI Kurikantiellä liikkunut on voinut huomata, että DS Smithin tehtaalla on liehunut jo päivien ajan sateenkaarilippu. Aaltopahvipakkauksia valmistava tehdas avautui Postin terminaalin ja Postnordin viereen alkuvuodesta.

Kyseessä on toimituksen havaintojen mukaan ainoa salkoon vedetty sateenkaarilippu, jota Pirkkalassa on näkynyt kesäkuussa. Kesäkuu on vakiintunut kansainväliseksi Pride-kuukaudeksi, jonka aikana eri puolilla maailmaa järjestetään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeustapahtumia. Sateenkaarilippu symboloi näitä vähemmistöjä.

Esimerkiksi Tampereella vietetään paraikaa Manse Pride -tapahtumaviikkoa, joka huipentuu lauantaina kulkueeseen Tampereen keskustassa.

LIPPU liehuu yhdessä DS Smithin ja Postnordin välisistä lipputangoista Kurikantien varressa.

DS SMITHIN Suomen-viestintäpäällikkö Suvi Hjelm vahvistaa, että tehtaan lippu liittyy Pride-kuukauteen. Eurooppalainen yhtiö on ohjeistanut kaikkia Pohjoismaiden tehtaitaan pitämään sateenkaarilippua salossa kesäkuun ajan.

”Tahdomme kertoa tällä siitä, että haluamme olla kaikille osallistava työpaikka, jossa kaikenlaiset taustat ja ihmiset hyväksytään ja jossa ymmärretään, mitä hyötyä erilaisuudesta on”, Hjelm sanoo.

”Olemme myös järjestäneet henkilöstölle webinaareja, joissa on puhuttu inklusiivisuudesta ja osallistavuudesta sekä jaettu ymmärrystä, jotta kaikilla olisi mukavaa olla töissä ja ymmärrystä siitä, miksi aiheesta käydään keskustelua.”

Liehuuko Pirkkalassa muitakin sateenkaarilippuja, joita emme ole huomanneet? Lähetä kuva toimitukseen lomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen toimitus(ät)pirkkalainen.fi.