
VIIME vuonna valmistunut Pirkkala-sali täyttyy ensi viikon perjantaina Abban sävelistä.
Suomen Musiikkiteatteri tuo saliin ABBA – Dancing Queen -esityksen, jota tähdittävät laulajina vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki, The Voice of Finland -ohjelmassa finaalissa esiintynyt Roosa-Maria Leppänen, Isabella Lairikko ja Tuukka Jurkka.
Esitys on historiallista laatua. Abba-show on ensimmäinen Pirkkala-salissa pidettävä pääsymaksullinen musiikkitapahtuma, jonka järjestäjänä on Pirkkalan kunnasta erillinen taho.
”Kyllä se tuntuu 25 vuoden jälkeen hyvältä, että tulee uusia paikkoja korkattua. Kiva päästä Pirkkalaan keikalle”, esityksen laulajiin kuuluva ex-tangokuningas Tommi Soidinmäki sanoo ja kertoo Pirkkalasta löytyvän hänen fanikuntaansa jo ennestään.
PIRKKALAAN perjantaina rantautuva show sisältää musiikin lisäksi tanssikoreografioita, sirkusnumeroita sekä glamouria tihkuvia asusteita. Tanssijoina nähdään Silja Saarinen sekä Ella Snellman ja sirkustaitelijana Susanna Liinamaa.
Musikaaleja liki viidentoista vuoden ajan tehnyt Tommi Soidinmäki nostaa show’n kärkikaartiin esitystensä joukossa.
”Totta kai on runsaasti Abban suurimpia hittejä, koreografia ja upeat tanssijat”, hän hehkuttaa.
Ruotsalaisyhtyeen klassikkokappaleet ovat Soidinmäen mukaan houkutelleet katsomoihin runsaasti eri ikäistä yleisöä.
”Abba on ollut valtavan suosittu vuosikymmenet. Se on liikuttavaa, että nyt tulee uusia ikäpolvia katsomaan Abbaa.”
Mutta millainen on entisen tangokuninkaan oma Abba-suhde?
”Muistikuva on, että yksi kokoelma löytyy cd:nä. Äitini on varsinkin kova Abba-fani. Silloin kun aloin treenaamaan musikaalia varten, mietin, että ’ai niin: tämäkin hitti on niiden’”, pääsiäisenvietosta tavoitettu Soidinmäki kertoo.
PIRKKALAN kunnan AV-mestarin Arto Järvisen mukaan Pirkkala-salissa yhdistellään esitystä varten ”viimeisiä langanpätkiä”.
”Logistiikan ja kulkuväylien pitää olla kunnossa. Myös esitystekniikan on oltava iskussa: esimerkiksi valojen, äänentoiston ja tehostesavujen”, Järvinen sanoo noin viikkoa ennen esitystä.
ABBA – Dancing Queen -esitys Pirkkala-salissa (Urheilutie 7) klo 19. Liput 44,10 euroa (peruslippu) ja 33,6–41,1 euroa (alennusryhmät)