Lukijalta: Mikä tahdonvoima ajaa perheenäidin kolmen lapsen kanssa ottamaan ”rentouttavan ratikkakyydin”? Ajatus ratikan laajentamisesta Pirkkalaan on järjetön

Pirkkalaisen lukija ei usko, että ratikka toimisi Pirkkalassa.

RATIKKAPYSÄKILLÄ oli ruuhkaa talvisena viikonloppuna Tampereen keskustassa viime vuonna. Kuva: Sanni Harmanen

RAITIOVAUNUREITTI palvelee vain heitä, jotka eivät ymmärrä, että on moraalisesti, fyysisesti, luonnollisesti ja luonnottomasti mahdotonta vetää reittiä Pirkkalan toisesta päästä toiseen, kun välissä on peltoa, asuinalueita, motaria, metsää ja ihmisiä.

Mikä tahdonvoima ajaa kipeänä lääketokkurassa märissä vaipoissaan makaavan vanhuksen ja stressaantuneen kiireisen perheenäidin kolmen lapsen ja koiran kanssa ottamaan ”rentouttavan, nopean ratikkakyydin” Messukeskukselle tai Hervantaan tai Tampereen keskustaan? Kaiken lisäksi kun odotellaan ensin kaukaa Pirkkalankylältä noukkivaa pikkubussia ”joka jo briteissäkin kyllä toimii”, joka sitten iloisesti kuljettaa koko poppoon vaunuineen, kasseineen päivineen ratikkapysäkille tuulessa ja tuiskeessa ja loskanmärkänä.

Huolehditaanko ensin ihmiset kuntoon ja kurkotellaan sitten vasta taivasta.

Moraalittomat päättäjät