Pirkkalassa ei ole kohta muuta näytettävää kuin kaamea punainen laatikko – missä vehreys ja palvelut?

Luin Ilta-Sanomista Pirkkalan pormestarin lausuntoa. Otsikko: ”Me ollaan onnellisin kunta”.

Gallup tehty on varakkaille, nuoremmille, työssäkäyville. Heillä on omat autot, pääsevät kulkemaan kauemmaksi palveluihin. Ne kun ovat siirtyneet Veskaan, Citymarketiin ja niin edelleen.

Kyllä Pirkkala Tampereen nukkumalähiö on ja tulee olemaan, jos saadaan veronmaksajia sillä, että rakennuttaja kehuu pilvenpiirtäjää. Näkymä Nokialle, niin aika huonot perusteet. Talot rumia ja kalliita.

Pormestari totesi täällä olevan korkeasti koulutettuja, niin onhan heillä paremmat tulot. Tietää aamusta iltaan työntekoa. Kyllä huonosti koulutettukin osaa apua sairauksiin hakea, ei tosin yksityisiin ja kalliisiin hoitoihin. Se on terveyskeskus ja sieltä ei saa samanarvoista hoitoa välttämättä.

Pormestari voisi katsella, mitä palveluja kuntakeskuksesta löytyy nyt ja entä sitten, kun kaikki talot laitetaan matalaksi esimerkiksi Suupantorin laitamilla?

Bussit ei kulje sitä osaa Pirkkalasta, missä vielä on maisemia ja vihreyttä. Omaa autoa ei ole ja vaikka olisikin, mihin parkkiin?

ILTA-SANOMIEN kuvaa Pirkkalasta katsellessa tuli olo, että onpa ankea paikka. Nostureita ja kerrostaloja rykelmässä, ikkunat toisiaan vastapäätä ja keskellä kaamea punainen laatikko. Ei täällä kohta muuta näytettävää olekaan.

Margit Valkama