Pirkkalalainen kauppakeskus Veska remontoitiin energiatehokkaammaksi – Esimerkiksi ravintoloiden keittiöiden hukkalämpöä otetaan nyt talteen

Tulevaisuudessa kauppakeskukseen saatetaan rakentaa myös aurinkovoimala.

KAUPPAKESKUS Veskaan rakennettiin maalämpöjärjestelmä.

PIRKKALAN Partolassa sijaitseva kauppakeskus Veska sai valmiiksi mittavan energiaremontin.

Remontissa kauppakeskuksen kiinteistölle rakennettiin maalämpöjärjestelmä sekä uusi ilmanvaihto- ja sähköjärjestelmä. Lisäksi tehtiin lämmöntalteenottojärjestelmä, jolla saadaan ohjattua kauppakeskuksen ravintoloiden keittiöistä tulevaa ylilämpöä kiinteistön lämmitykseen. Myös esimerkiksi kauppakeskuksen valaistusta uusittiin.

Remontti aloitettiin kesällä 2018, ja sen toteutti pirkanmaalainen rakennusliike Meijou.

”Energiaremontti oli pitkän työn tulos ja ylitimme kaikki asettamamme tavoitteet. Uskon, että̈ tällä ilmastoteolla on merkittävä vaikutus koko Pirkkalan alueella”, kertoo Meijou Oy:n talotekniikkajohtaja Tomas Salonen liikkeen tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että paraikaa Veskaan suunnitellaan aurinkovoimalaa, jolla saavutettaisiin noin 50 000 kilon vuosittainen hiilidioksidipäästöjen leikkaus.

Pirkkalan kunta on asettanut tavoitteen kasvihuonepäästöjen vähentämiseen 80 prosentilla vuoteen 2030 mennessä̈.