Seurakunta
Pirkkalan seurakunta lähdössä mukaan seudun yhteiseen krematoriohankkeeseen – odottaa apua vainajien säilytyksen ruuhkiin
Kangasalle tehtävästä laitoksesta odotetaan apua vainajien säilytyksen ruuhkiin
Pirkkalan seurakunnalla oli voitollinen talousvuosi, mistä on apua tulevassa isossa investoinnissa – osallistujamäärät elpyivät, paitsi jumalanpalveluksissa
Seurakuntalaisten määrä pysyy lähes ennallaan kunnan asukasmäärän kasvun ansiosta - yhä harvempi kuuluu kuitenkin kirkkoon.
Pirkkalaan muuttanut iskelmälaulaja Berit laulaa Majatalo-illassa – Keurusselän sini ja muut hitit pysyvät suomalaisten suosiossa
Pirkkalan kodin seinältä löytyy kolme kultalevyä, joista ensimmäinen on vuodelta 1983.
Hautausmaan tyhjän sylin alueen muistomerkki vihitään kesällä – tällainen siitä tulee
Läheisensä menettäneiden alueen muistomerkki tulee koostumaan kolmesta valaistusta teräspylväästä.
Hautausmaan tyhjän sylin alueen muistomerkki vihitään kesällä – tällainen siitä tulee Lue lisää
Lähde vaellukselle Pappilaan tai osallistu nuorten pääsiäisen viettoon – Katso poiminnat seurakunnan pääsiäisen tapahtumista
Pääsiäistä juhlistetaan Pirkkalan seurakunnassa monenlaisin hartauksin ja tilaisuuksin.
Pirkkalan seurakunta tekee Pappilaan uuden päärakennuksen – Tällainen siitä on tarkoitus rakentaa
1960-luvulla asuntokäyttöön rakennetun vanhan päärakennuksen purkaminen alkaa suunnitelmien mukaan noin vuoden kuluttua.
Mikä on klikki ja miten se toimii?
Jos valtaklikin toiminta ei sisällä erilaisuuden sietokykyä, on vaarassa syntyä totalitaarinen vallankäyttötilanne, missä erilaisuus pyritään vaientamaan.
Mikä on klikki ja miten se toimii? Lue lisää