SÄHKÖMOPON anastus jäi yritykseksi perjantaina Pirkkalan Partolassa.
Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Panu Rautio kertoo, että mieshenkilö yritti viedä Kenkätiellä sijaitsevan kauppaliikkeen edustalta sähkömopon kello 11 aikaan. Mopo kuului liikkeessä asioineelle henkilölle.
”Vartijat havaitsivat teon ja ottivat tekijän kiinni. Kaupalle hälytetty poliisipartio otti mieshenkilön haltuunsa ja vei tämän Nokian poliisiasemalle kuulusteltavaksi”, Rautio kertoo.
Miestä epäillään varkauden yrityksestä ja murtovälineen hallussapidosta.
”Onneksi asiakkaat ja vartijat olivat hereillä ja henkilö saatiin rysän päältä kiinni”, Rautio toteaa.
Lisäksi miestä epäillään myös kätkemisrikoksesta, sillä hän oli liikkeellä polkupyörällä, jota Raution mukaan on syytä epäillä anastetuksi.
Rautio ei tarkenna, minkä liikkeen edustalla teko tapahtui. Kenkätien varrella sijaitsevat esimerkiksi kauppakeskus Veska, Pirkkalan Prisma ja Motonet.