Ennen sote uudistusta puhuttiin paljon siitä, että 10–20 prosenttia asiakkaista tuottaa suurimman osan menoista. Tiedämme myös, että huono-osaisuus usein keskittyy eli samalla ihmisellä tai perheellä voi olla moninaisia avun ja hoidon tarpeita. Nyt kuitenkin sosiaalihuollon palvelut ovat joutuneet liian kovien säästöjen kohteeksi. Tämä valitettavasti vain lisää kokonaistalouden menoja pidemmällä aikavälillä.
Viime vuoden valtuuston talousarviokokouksessa sain läpi ponnen: ”Lakisääteiset palvelut tulee turvata kaikissa tilanteissa tarvetta vastaavasti, eikä asiakas- ja potilasturvallisuutta saa vaarantaa”. Toki tämä kuulostaa jopa kornilta, että tällaista itsestään selvyyttä pitää ehdottaa ponneksi. Tämä johtuu siitä, etteivät kaikki palvelut toteudu lain määrittelemällä tavalla.
Hammashoitoon on Tampereella yli vuoden jono. Osa ikäihmisistä odottaa pitkään asumispalveluyksikköihin pääsyä ja tuntuu, että heidän omaa toivettaan tärkeämpää on se, että heidät ohjataan kalliimpaan omaan tuotantoon. Mielenterveyskuntoutujat eivät saa tarvitsemaansa apua aina kriittisissäkään tilanteissa, ja jonot palveluihin ylipäätään ovat kohtuuttoman pitkät.
Päihdepalveluissa on hyvin niukasti tarjolla raittiuteen tähtäävää toipumisorientoitunutta päihdehoitoa, vaikka asiakas nimenomaan haluaisi ja tarvitsisi tätä. Edelleen on niin, että päihdeongelmaisen on miltei mahdotonta saada mielenterveyspalveluita, vaikka lain mukaan jokaisen palvelutarpeeseen tulisi vastata. Inhimillisyyden ja kokonaisvaltaisen talouden näkökulmasta meidän tulee kyetä parempaan.
Moni kunta on vuosien kokemusten pohjalta kehittänyt hyvinvointia lisääviä, vaikuttavia ennaltaehkäiseviä palveluja. Näillä palveluilla on voitu ehkäistä kalliimpien palvelujen tarve. Osa palveluista on myös kannatellut niitä ihmisiä, jotka odottavat pääsyä vahvempiin palveluihin. Koulupsyykkarit ja walk-in terapiapalvelut ovat esimerkki vaikuttavasta ja erittäin tarpeellisesta palvelusta, joka sekä ennaltaehkäisee palvelutarpeen syntymistä että kannattelee niitä nuoria, jotka odottavat pääsyä terapiaan.
Nyt näitä hyviä käytänteitä on karsittu vedoten siihen, ettei samaa palvelua ole tarjolla kaikille Pirkanmaalla. Näitä palveluita pitäisi aidosti tarkastella ja arvioida uudelleen: mitä palveluista tulisi ottaa laajemmin käyttöön tai vastaako osa palveluista jonkin alueen erityistarpeisiin ja on perusteltua siksi säilyttää? Tämän lisäksi päätöksiä ei pidä tehdä siten, ettei keskustelua käydä kuntien kanssa kartoittaen, voisiko joku kunta jatkaa jotakin terveyttä ja hyvinvointia edistävää palvelua, jos Pirha ei siihen pysty.
Moni viranhaltija varmasti tekee tällä hetkellä parhaansa. Johtamisen näkökulmasta meidän tulee päästä astetta pidemmälle. Ammattitaitoiset työntekijät on otettava mukaan hoito- ja palveluketjujen kehittämiseen. Myös laissa määritelty osallisuus tulee mahdollistaa asukkaille, asiakkaille ja potilaille. Heillä on aidosti tärkeää tietoa siitä, mitä tekemällä toisin voimme parantaa palveluita ja miten voimme saada aikaan säästöjä. Heidän aito kuulemisensa on tärkeää myös siksi, että sen avulla varmistamme, että myös syrjäalueiden ääni tulee kuuluviin ja saamme päätöksenteon pohjaksi tietoa siitä, mitä vaikutuksia valmisteilla olevilla päätöksillä ja on. Pirhan strategiassa todetaan: ”Tärkeintä on ihminen”. Toimitaan tämän mukaisesti.
SIRPA PURSIAINEN-HAUTALA
Ikääntyvien asumispalveluyksikön toimitusjohtaja, YTM
KD aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, aluevaltuutettu, monipalveluvaliokunnan jäsen
