Autoilijat ja kävelijät Pirkkalan latujen riesana – ”Joka talvi, joka viikonloppu”

Moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajeltiin viikonlopun aikana laduilla kahdessa paikassa, Pirkkalan liikuntapaikkamestari Kari Koskinen kertoo.

Vähäjärven yleisurheilukentän kupeesta lähtevällä ladulla ei näkynyt maanantaina hiihtäjiä. Sunnuntaina päivitetyn latukartan mukaan perinteisen latu oli suljettu ja vapaan latu välttävässä kunnossa.

PIRKKALAN liikuntapaikkamestari Kari Koskinen odotti viikonlopuksi lumisadetta, jotta kunnan ladut saataisiin käyttökuntoon. Lunta pyrytti maahan runsaasti, mutta liikuntapaikkamestaria oli vastassa toinen, ikävämpi yllätys: laduilla oltiin viikonlopun aikana ajettu autoilla ja mönkijöillä.

Liikuntapaikkamestarin mukaan maasturi oli kurvannut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Sienimetsäntien parkkipaikalta suoraan ladulle.

”Auto oli ajanut latua pitkin pois muutaman sata metriä. Siellä on 30 senttimetrin urat pohjaan asti”, Koskinen kertoo.

Moottoriajoneuvot olivat viikonlopun aikana laduntekijöiden riesana myös reitillä, joka kulkee Lempäälän rajalta Vaittiin. Tällä ladulla mönkijät olivat ajaneet ladulla useamman kilometrin mittaisen matkan. Lisäksi reitillä oli ajanut maastoauto.

”Meillä on nyt kolme kulkuneuvoa korjaamassa latuja. En tiedä, mihin kuntoon ne tänään saadaan”, liikuntapaikkamestari sanoo.

Autoilijoiden lisäksi latujen tekijöiden harmina ovat kävelijät, jotka tallustelevat latu-urissa.

”Kun ajat reitin, latu on uudelleen kävelty. Se on turhauttavaa.”

Pirkkalassa risteilee kunnan ylläpitämiä latuja noin 30 kilometriä. Kuvakaappaus Pirkkalan latu- ja jääkartasta.

KÄYTÄNNÖSSÄ laduilla kävely ja kaasuttelu moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tarkoittaa sitä, että tehty työ valuu hukkaan ja viivyttää latujen valmistumista. Ilmiö toistuu Koskisen mukaan vuosittain.

”Joka talvi, joka viikonloppu”, hän kuvailee.

Vaikka ladut ovat kärsineet lähipäivinä ajattelemattomien autoilijoiden ja kävelijöiden toiminnasta, Koskinen uskoo, että Pirkkalassa pääsee hiihtämään kunnan laduilla jo tämän viikon aikana.

ENSIMMÄINEN jääkenttä avautui Pirkkalassa perjantaina, kun keskusurheilukentän retkiluistelurata saatiin käyttökuntoon. Muut kentät pyritään avaamaan mahdollisimman pian.

”Kenttiä aurataan puhtaaksi. Siellä on paljon lunta”, Koskinen sanoo.

Pirkkalan kunnan ylläpitämien latujen ja jääkenttien kunnossapidon tilannetta voi seurata kunnan verkkosivujen latu- ja jääkartasta.