PIRKKALAN kunta tiedotti lokakuun lopulla, että Kaartotien lähiliikuntapaikka Pakkalankulmalla poistuu käytöstä tämän vuoden loppuun mennessä. Kirjoitin aiheesta uutisen, jota varmaankaan harva huomasi. Juttu oli kooltaan ja painoarvoltaan pieni, vähän niin kuin Kaartotien lähiliikuntapaikkakin.
Nyt lopetustuomion saanut lähiliikuntapaikka Pirkkalan Lidlin kupeessa koostuu parista penkistä, yhdestä jalkapallomaalista, graffiteilla kirjaillusta kiipeilyseinästä ja yksinkertaisesta kuntoilutelineestä hiekkapohjaisen kentän laidalla. Pirkkalalaisten lähiliikuntapaikkojen vertailussa se on vaatimattomimmasta päästä. Esimerkiksi Nuolialan koulun lähiliikuntapaikalle on mahdutettu komealta kalskahtava Panna-peliareena, tekonurmipohjainen jalkapallokenttä ja monitoimipeliareena.
Se on kuin vertaisi Hakametsän harjoitusjäähallin palveluita Nokia-areenan mahdollisuuksiin.
PAKKALANKULMAN lapset, minä muiden mukana, suuntasivat 2000-luvun alkuvuosina useimmiten lätkimään jääkiekkoa Loukonlahteen. Siellä oli kelvollinen kenttä, eikä matka ollut pitkä. Kun oli hikoillut kiekkokentällä koko päivän, pakkanen kiristyi iltaa kohden ja jalkoja hiersivät luistimien jalkoihin painamat rakot, taaperrus takaisin kotiin tuntui vaivalloiselta.
Tilanne muuttui, kun Kaartotielle avattiin uusi urheilukenttä eli lähiliikuntapaikka. Talvisin se sai jääpeitteen, ja yhtäkkiä pakkalankulmalaisilla oli oma kiekkoareenansa. Enää ulkojääkuumetta ei tarvinnut lähteä taltuttamaan naapurikunnanosaan saakka.
Kaartelin jouluyössä yksin pitkin kenttää ja muistelin mennyttä.
Ilta illan ja talvi talven jälkeen porukkamme vaelsi Pakkalankulman taloista ja kauempaakin Kaartotien kiekkokentälle. Pipolätkäosallistujien kerääminen alkoi jo koulutunneilla, kun ruutuvihkoon sommiteltiin kenttiä ja kokoonpanoja. Pienestä hiekkatilkusta suurten kauppojen ja asuintalojen välissä tuli minulle ja kavereilleni talvisten iltojen tavallisin näyttämö.
Ei Kaartotien jää ollut olosuhteiltaan kiekkohallin veroinen, ei edes Loukonlahden kiekkokentän, mutta hikisten esiteinien kiivaisiin kiekkovääntöihin ei tarvittu enempää.
Kymmenkunta vuotta sitten olin viettämässä joulua vanhempieni luona Pirkkalassa. Muiden mentyä nukkumaan tallustin Kaartotien kentälle ja vedin hokkarit jalkaan. Tässä vaiheessa lapsuutemme kiekkoporukka oli jo hajonnut aikaa sitten eri puolille Suomea. Kaartelin jouluyössä yksin pitkin kenttää ja muistelin mennyttä. Jos kyse olisi ollut elokuvasta, taustalla olisi soinut imelän kaihoisa musiikki.
OLO oli apea, kun luin taannoin Pirkkalan kunnan verkkosivuilta Kaartotien lähiliikuntapaikan sulkemisesta. Kyse ei ole siitä, että vastustaisin kentän kohtaloa. Epäilemättä urheiluolosuhteet Pakkalankulman alueella paranevat, kun lähistölle suunniteltu uusi Kalliomäen koulu valmistuu.
Nostalgiansa kohdetta ei voi kuitenkaan valita. Yhden ihmisen kannalta merkityksellisin paikka Pirkkalassa voi olla pieni hiekkakenttä, ja muistojen kannalta suurimmat uutiset on joskus kirjoitettu pienimmillä otsikoilla.
Lue myös: Pakkalankulmalla ei enää palloilla – lähiliikuntapaikka poistuu käytöstä
